Segway lanseeraa sähkörullaluistimet

Segway Glide W1

Rullaluistimet saattavat tuntua menneisyyden villitykseltä, mutta se ei estänyt Segwayta kehittämään niistä tulevaisuuden liikkumismuotoa.

Segway-brändi tunnetaan parhaiten yhtiön kehittämästä kaksipyöräisestä henkilökuljettimesta, jota kutsutaan usein arkikielessä pelkäksi Segwayksi. 

Nyt yhtiö on kuitenkin päättänyt julkaista Segway Drift W1 -sähkörullaluistimet, jotka tulevat olemaan osa Segwayn tulevaa sähkörullaluistinmallistoa. Sähkökäyttöisten rullaluistimien ideana on helpottaa ihmisten liikkumista kaupunkioloissa. Kuvien ja alla näkyvän videon perusteella rullaluistimia ei tarvitse kiinnittää jalkoihin, vaan niiden päällä seistään vapaasti.

Sähköluistimet käyttävät Segwayn tasapainotusteknologiaa, joten niiden päällä pitäisi ainakin teoriassa pysyä vaivatta. Käytännössä rullaluistimet ovat kuin kaksi itsenäistä hoverboardia.

Segwayn tuorein innovaatio on selvästi tarkoitettu nuorille ja mieleltään nuorille käyttäjille, sillä vapaasti liikkuvilla alustoilla tasapainoilu vaatii tietynlaista asennetta. Todennäköisesti oppimisprosessi vaatii myös muutaman kaatumisen.

Meillä ei ole vielä toistaiseksi kovinkaan paljon sähköluistimista, mutta Segwayn mukaan pieniä ja kevyitä rullaluistimia on helppo kuljettaa mukanaan. Drift W1 -mallissa on skeittilautojen tapaan pitävä päällyste, joten kenkiesi pitäisi pysyä vakaasti luistinten päällä. Suosittelemme silti käyttämään kunnon suojavarusteita opetellessasi liikkumaan luistimilla.

Sähköluistinten suosio riippuu todennäköisesti lähinnä hinnasta. Ne eivät realistisesti sovi työmatkojen taittamiseen, joten kyseessä lienee lopulta lähinnä Heelys-rullakenkien vastine tämän vuosituhannen nuorille. 

Segway tulee julkaisemaan lisää sähköluistinmalleja syyskuun IFA 2018 -messuilla ja paljastaa samalla myös mallien hinnoittelun.

Michelle Fitzsimmons

Michelle was previously a news editor at TechRadar, leading consumer tech news and reviews. Michelle is now a Content Strategist at Facebook.  A versatile, highly effective content writer and skilled editor with a keen eye for detail, Michelle is a collaborative problem solver and covered everything from smartwatches and microprocessors to VR and self-driving cars.