Norwegian mahdollistaa lomakohteen valitsemisen lämpötilan perusteella

(Kuva: Norwegian)

Norjalainen halpalentoyhtiö Norwegian julkaisee digitaalisen lämpötilakartan omilla verkkosivuillaan. Ajatuksena on, että asiakas voi siten valita matkustuskohteen halutun lämpötilan mukaan.

Uuden toiminnon avulla sivuston hakukone etsii sopivan kohteen lämpötilatoiveen, hinnan tai kohdetyypin mukaan. 

"Seuraavan matkan löytäminen tulee olla asiakkaillemme mahdollisimman yksinkertaista ja sujuvaa. Tiedämme, että monet haluavat aurinkoon ja lämpöön. Siten hakutoiminnolla, joka perustuu lämpötilaan, on aiempaakin helpompi löytää kohde, joka vastaa näitä toiveita. Digitaalinen reittikartta voi inspiroida löytämään myös matkakohteita, jotka eivät ehkä ole olleet mielessä aikaisemmin. Digitaalinen reittikartta on osa jatkuvaa työtämme, jonka tavoitteena on tarjota asiakkaillemme paras mahdollinen tuote", sanoo Norwegianin kaupallinen johtaja Thomas Ramdahl.

Norwegianin lentokohteet painottuvat Argentiinaa, Marokkoa, Israelia, Jordaniaa, Thaimaata ja Singaporea lukuun ottamatta Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin, joten talvella matkustavien vaihtoehdot rantalomista jäävät kuitenkin melko vähille.

Joonas Nurmela

Joonas Nurmela is a former Nordic Editor-in-Chief at TechRadar.