Microsoft alkaa varoittamaan Windows 7 -käyttäjiä käyttöjärjestelmän vääjäämättömästä lopusta

null
Kuva: TechRadar

Microsoft lakkaa tukemasta Windows 7:ää 14. tammikuuta 2020. Päivän lähestyessä valmistaja on alkanut kehottamaan käyttäjiään päivittämään Windows 10:een.

Käytännön tasolla tämä näkyy esimerkiksi siten, että Windows 7 alkaa näyttämään käyttäjilleen ilmoituksia, joissa kerrotaan käyttöjärjestelmän tuen päättymisestä. Kyseinen pop-up-ikkuna näkyy ilmeisesti käyttäjille useamman kerran, jotta he muistaisivat päivittää oman käyttöjärjestelmänsä.

Kukaan ei kuitenkaan kaipaa ärsyttäviä pop-up-ikkunoita, jotka hyökkäävät työpöydälle kerta toisensa jälkeen, joten Microsoft lupasi olla tekemättä ilmoituksista turhan tunkeilevia. Käyttäjät voivat myös estää ilmoitukset.

Windows Latestin artikkelin mukaan Microsoft alkaa ilmoittaa muutoksesta Windows 7 -käyttäjille "ensi kuukauden alussa". Kyseessä on "ystävällinen ilmoitus, jonka voit nähdä useita kertoja vuonna 2019".

Pop-upissa kerrotaan Windows 7:n virallisen tuen lopettamisesta ja neuvotaan, miten käyttäjät voivat päivittää käyttöjärjestelmänsä.

Ystävällinen muistutus

Vaikka Microsoft lopettaakin Windows 7:n virallisen tukemisen ensi vuoden tammikuussa, eikä käyttöjärjestelmä tule enää saamaan mitään uusia ominaisuuksia tai turvallisuuspäivityksiä, kyseessä on edelleenkin erittäin suosittu käyttöjärjestelmä. Siksi Windows 7 onkin vaarassa tulla haavoittuvaiseksi ensi vuonna.

Kerroimme viime kuussa, että Windows 7 oli saanut itse asiassa lisää käyttäjiä. Käyttöjärjestelmää käytti tammikuussa 2019 vielä 37,19 prosenttia PC-käyttäjistä.

On siis ymmärrettävää, että Microsoft yrittää parhaansa mukaan vakuuttaa suurta ihmisjoukkoa päivittämään omat käyttöjärjestelmänsä. Muutama vuosi sitten Microsoft tarjosi Windows 10:tä ilmaisena päivityksenä vakuuttaakseen ihmisiä siirtymään uudempaan versioon. Nykyään tuo tarjous on kuitenkin jo umpeutunut, joten joudut valitettavasti maksamaan Windows 10:n lisenssistä.

Onko näillä ilmoituksilla siis vaikutusta käyttäjien päivityshalukkuuteen? Ehkäpä, mutta toisaalta monet ihmiset eivät päivittäneet Windows 10:een edes silloin, kun Microsoft tarjosi lisenssiä ilmaiseksi. Heidän huomiotaan voi siis olla vaikea tavoittaa tälläkään kertaa.

Microsoft lupasi näyttää ilmoituksen "useamman kerran", mutta valitulla määrällä voi olla suuri merkitys ilmoituksen tehokkuuteen. Turhan hanakka häirintä voi saada ihmiset ärsyyntymään ilmoitukseen ja ottamaan sen kokonaan pois käytöstä. Liian vähät näyttökerrat taas saavat käyttäjän unohtamaan asian tärkeyden.

  • Ehkäpä olisi aika päivittää samalla koko tietokone? Ostamalla vaikkapa jonkin tämän hetken parhaista kannettavista, saat Windows-lisenssin tietokoneen mukana