Maailman suurimmat MWC-mobiilimessut peruttiin koronaviruksen takia

Mobile World Congress
(Kuva: Future)

MWC 2020 -messut on virallisesti peruttu koronaviruksen aiheuttaman uhan vuoksi.

Ratkaisu oli varsin odotettu, sillä useat tunnetut yritykset olivat ilmoittaneet vetäytyvänsä messuilta. Käytännössä paikattavat aukot olisivat olleet siis liian suuria.

Tapahtumaa järjestävä GSMA kertoi, että messujen pitämisestä on tullut "mahdotonta". Yhtiön toimitusjohtaja kuvaili tilannetta Bloombergille näin:

See more

GSMA julkaisi pian kommentin jälkeen myös virallisen tiedotteen, jossa se kertoi, että "kansainvälinen huoli koronaviruksen puhkeamisesta, huolet matkustamisesta ja muut olosuhteet tekevät messujen järjestämisestä mahdotonta".

Päätös perua messut kokonaan oli lopulta looginen, sillä GSMA:lla ei ollut käytännössä mitään muuta järkevää vaihtoehtoa. Jos se olisi päättänyt pitää messut, paikalle olisi tullut selvästi normaalia vähemmän kävijöitä, ja moni valmistaja olisi julkaissut laitteensa toisaalla.

On ainakin teoriassa mahdollista, että osa yrityksistä päättää järjestää omia julkaisutilaisuuksiaan Barcelonassa messujen perumisesta huolimatta, mutta meillä ei ole vielä varmaa tietoa asiasta.

Tilanne selvinnee tarkemmin heti torstaiaamuna, kun viestinnästä vastaavat tahot lähestyvät medioita poikkeustilanteesta. Täytyy myös muistaa, että kyseessä on täysin poikkeuksellinen tilanne, joten GSMA tulee jatkamaan messujen järjestämistä normaalisti tulevina vuosina.

John McCann
Global Managing Editor

John joined TechRadar over a decade ago as Staff Writer for Phones, and over the years has built up a vast knowledge of the tech industry. He's interviewed CEOs from some of the world's biggest tech firms, visited their HQs and has appeared on live TV and radio, including Sky News, BBC News, BBC World News, Al Jazeera, LBC and BBC Radio 4. Originally specializing in phones, tablets and wearables, John is now TechRadar's resident automotive expert, reviewing the latest and greatest EVs and PHEVs on the market. John also looks after the day-to-day running of the site.