iPhone 13 saattaa korjata edellisten mallien suurimman ongelman

iPhone 12
iPhone 12 (Kuva: Future)

Uudet iPhone-puhelimet ovat olleet kauttaaltaan laadukkaita, mutta niiden akku on usein jäänyt kauaksi kilpailijoistaan. Viimeisimmässä iPhone 12:ssa akkukesto on tyydyttävä, mutta tulevan iPhone 13:n kohdalla tähän saattaa tulla merkittävä muutos.

Apple-vuodoistaan tunnettu analyytikko Ming-Chi Kuo väittää iPhone 13:ssa olevan suurempi akku kuin iPhone 12:ssa, mikä tekee tulevasta mallista samalla painavamman, uutisoi 9to5Mac.

Hän ei kuitenkaan mainitse sen tarkemmin, kuinka iso akku iPhone 13:ssa voisi olla. Tiedämme kuitenkin entuudestaan, että iPhone 12:ssa on vain 2 815 mAh akku, joten parannettavaa riittäisi.

Korkeampi virkistystaajuus ja pienemmät reunat

Sen lisäksi Kuo väittää, että iPhone 13 -sarjan puhelimissa olisi entistä pienempi näyttölovi sekä Pro- ja Pro Max -mallien osalta myös 120 Hz virkistystaajuus. Lisäksi kaksikko hyödyntäisi tehokkaampaa LTPO-teknologiaa, josta olemme kuulleet huhuja jo aiemmin.

Samaisen lähteen mukaan tulevat mallit olisivat kooltaan kuitenkin samankokoisia kuin nykyiset iPhone 12 -sarjalaiset. Lisäksi niissä on Lightning-liitäntä. Tämänkin vuoden mallien määrän väitetään olevan neljä, joten uusi mini-malli näyttäisi jatkavan edelleen mukana.

Olemme kuulleet myös toisista lähteistä, että iPhone 13:ssa saattaisi olla sormenjälkitunnistin, mutta Kuon mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Hän uskoo, että Pro-malleissa on paranneltu ultralaajakulmakamera, joka korvaa nykyisten kiinteän viidestä elementistä koostuvan f/2,4 -linssin uuteen automaattisella tarkennuksella varustettuun kuudella elementillä varustettuun f/1,8 -linssiin. Kuo on väittänyt näin jo aiemmin.

Muiden tietojen mukaan LiDAR-kenno olisi ainoastaan Pro-malleissa ja 5G-modeemi päivitettäisiin paremmaksi uuden Qualcomm X60M -piirisarjan myötä. Lisäksi puhelinten kerrotaan olevan muotoilultaan tilaa säästävämpiä, jonka myötä SIM-korttipaikka on integroitu suoraan emolevyyn. Tämän ansiosta Apple on mahdollisesti saanut mahdutettua tuleviin puhelimiin myös isomman akun.

Vaikka Kuo on luotettava vuotaja, mitään ei ole virallisesti vielä vahvistettu. Yllä oleva kannattaa siis ottaa edelleen vielä huhuna, kunnes Apple julkistaa tulevat puhelimet. Näillä näkymin uskomme iPhone 13 -mallien julkistuksen tapahtuvan syyskuussa.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.