Huawei näkee vuoden 2020 yhtiölleen haastavana ja vaikeana aikana kasvusta huolimatta

Huawei
(Kuva: Future)

Huawein toimitusjohtaja Eric Xu on paljastanut yhtiön vuoden 2019 vuosikertomuksessa kuluvan vuoden 2020 olevan yhtiön haastavin ja vaikein tähän mennessä, vaikka yhtiön liikevaihto kasvoi juuri 19,1 prosenttia viime vuonna.

Shenzhenissä järjestetyssä virtuaalisessa lehdistötilaisuudessa Xu kertoi vuoden 2019 olleen haastava vuosi poliittisten muutosten vuoksi:

"Koska olemme Yhdysvaltain talouspakotelistalla, meidän varastot ovat kulumassa loppuun ja mietimme, voiko se toimia tehokkaasti tässä muodossa. Sen lisäksi koronaviruspandemia on tuonut odottamattomia muutoksia tilanteeseen, emmekä tiedä, miten tuotteille on kysyntää tässä taloudellisessa tilanteessa", hän vastaa.

"Vuonna 2020 teemme kaikkemme selvitäksemme niin, että voimme julkaista vuosikertomuksen ensi vuonna", hän jatkaa.

Huawein vuosikertomuksessa käy ilmi, että yhtiön globaali liikevaihto oli viime vuonna 858,8 miljardia yuania (121 miljardia dollaria), joka kasvoi edellisvuodesta 19,1 prosenttia.

Nettotulos oli puolestaan 62,8 miljardia juania (8,8 miljardia dollaria), joka kasvoi edellisvuodesta 5,6 prosentilla.

”2019 oli erityislaatuinen vuosi Huaweille. Valtavasta ulkoisesta paineesta huolimatta tiimimme onnistui luomaan merkittävää lisäarvoa asiakkaillemme. Työskentelimme ahkerasti voittaaksemme heidän ja kansainvälisten yhteistyökumppaniemme kunnioituksen ja luottamuksen. Liiketoimintamme on pysynyt vahvana", Xu mainitsee tiedotteessa.

Yhtiön kuluttajaliiketoiminta, johon lukeutuvat myös älypuhelimet, kasvoivat niin ikään 34 % edellisvuodesta 467,3 miljardiin yuaniin (65,82 miljardia dollaria). Puhelimia toimitettiin yli 240 miljoonaa kappaletta

Nykytilanteella voi olla iso vaikutus

Huawein verkkoliiketoiminta kasvoi sen sijaan ainoastaan 3,8 prosenttia, mihin vaikutti osaltaan Yhdysvaltain asettamat pakotteet sekä rajoitteet 5G-verkon levittämiselle.

Yhdysvallat, Australia, Japani ja Uusi-Seelanti ovat kaikki estäneet Huawein laitteiston käyttämisen 5G-verkoissaan.

Xu ei kuitenkaan usko, että Kiinan hallitus katsoo tilannetta toimettomana, jos siihen ei tule muutoksia Yhdysvaltain hallinnolta.

"Uskon Kiinan ryhtyvän vastatoimenpiteisiin. Jos Yhdysvaltain piisirukielto tulee voimaan, me ja muut Kiinassa sijaitsevat yhtiöt ostamme piirisarmajje Samsungilta ja muilta japanilaisilta yhtiöiltä. Uskon myös monien kiinalaisyhtiöiden ryhtyvän omien piirisarjojen tuottamiseen", Xu sanoo.

Hän ei kuitenkaan näe ongelmia lyhyen aikavälin tuotannossa, sillä Kiinassa sijaitsevat tehtaat on saatu takaisin toimintaan sen jälkeen, kun ne pysäytettiin koronaviruksen takia. Mutta jos pandemiaa ei saada pysäytettyä Kiinan ulkopuolella, yhtiö saattaa kohdata toimitusvaikeuksia pidemmällä aikavälillä.

"Se aiheuttaa pitkän aikavälin haasteita ja epävarmuutta siitä, pystyykö Huawei toimittamaan tuotteita markkinoille, jos komponenttien tuotanto-ongelmista tulee totta."

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.