Google Stadia tukee julkaisussa vain neljää eri puhelinta

Lähde: Google (Kuva: Google)

Tulevan pelien suoratoistopalvelu Google Stadian suurin lupaus on siinä, että se tarjoaa AAA-pelikokemuksen milloin ja missä vain verkon välityksellä.

Valitettavasti tähän ei ylletä kuitenkaan vielä julkaisussa, sillä tarjolla oleva valikoima palvelua tukevia laitteita on huomattavasti suppeampi.

Google Stadian FAQ-sivut päivitettiin hiljattain, minkä myötä paljastettiin, että puhelinten osalta palvelua tuetaan hyvin rajallisesti ainakin vielä julkaisussa marraskuussa 2019.

Jos omistat Pixel 3:n tai Pixel 3a:n (tai näiden variaatiot Pixel 3a XL:n ja Pixel 3XL:n) tai Chrome OS -käyttöjärjestelmää tukevan tabletin, voit huokaista helpotuksesta. Sen sijaan kaikkien muiden mallien omistajat, mukaan lukien iPhonen, eivät pääse vielä palveluun käsiksi.

Palvelun sisältöjä pystyy tosin hallinnoimaan ja pelejä ostamaan myös iOS 11 - tai Android M -laitteista ylöspäin, mutta varsinaiseen pelaamiseen ne eivät vielä alkuun kykene.

Milloin Apple pääsee mukaan?

Apple-faneille uutinen on takaisku. Stadian houkuttelevuus pyörii pitkälti mahdollisuudessa pelata pelejä reissussa ja jatkaa kotona päättynyttä pelitilannetta matkalla. Tällä hetkellä Google ei ole kuitenkaan paljastanut, milloin iOS-käyttäjät saavat käyttöoikeuden palveluun, jotta toimintoa voisi varsinaisesti hyödyntää.

FAQ-sivujen päivitykset tarjosivat tosin myös hyviä uutisia. Stadia tukee niiden mukaan neljän pelaajan moninpeliä samassa tilassa, jolloin neljää Stadia-ohjainta voi toimia samanaikaisesti yhdellä laitteella. Vaikka ohjain liitetään pääasiallisesti Bluetoothilla yhteyden osalta ja Wi-Fin kautta pelaamiseen, se voidaan tarvittaessa liittää laitteeseen myös USB-C:llä.

Toisekseen, jos ostettu peli jostain syystä poistettaisiin Stadian pelikatalogista tulevaisuudessa, Google vannoo, että pelin ostaneet voivat pelata sitä siitä huolimatta ikuisesti palvelussa. Pelejä pystyy myös lahjoittamaan jakamalla niitä haluttuun sähköpostiosoitteeseen, jolloin ne voi lunastaa millä tahansa Google Stadia -tilillä.

Google Stadian julkaisun lähestyessä saamme tietää yhä enemmän palvelun ominaisuuksista ja rajoitteista. Vaikka Applen käyttäjät jäävät julkaisussa rannalle, se toisaalta auttaa yhtiön omaa Apple Arcade -palvelun mahdollista vetovoimaisuutta ennen Stadian virallista Apple-lanseerausta.

Gerald Lynch

Gerald is Editor-in-Chief of iMore.com. Previously he was the Executive Editor for TechRadar, taking care of the site's home cinema, gaming, smart home, entertainment and audio output. He loves gaming, but don't expect him to play with you unless your console is hooked up to a 4K HDR screen and a 7.1 surround system. Before TechRadar, Gerald was Editor of Gizmodo UK. He is also the author of 'Get Technology: Upgrade Your Future', published by Aurum Press.