Ensiarviossa Google Stadia

Uuden aikakauden pelipalvelu

Google Stadia GDC 2019 -tapahtumassa
Kuva: TechRadar

Arviomme

Jos Google saa järjestelmän toimimaan kaikille käyttäjille ja pitää hinnan kohtuullisella tasolla, Stadia saattaa muuttaa täysin tapamme pelata. Microsoftin ja Sonyn on syytä olla peloissaan.

Hyvää

  • Äärimmäisen hyvä kuvanlaatu
  • Googlen infrastruktuuri
  • Ratkaisuun ei tarvita mitään erillistä laitetta

Huonoa

  • Pelivalikoima ja hinnoittelu ovat vielä auki
  • Vaatii nopean verkkoyhteyden.

Google julkaisi juuri uuden Stadia-pelistriimauspalvelun ja pelaajien reaktio siihen tuntuu olevan varsin kaksijakoinen. Joidenkin mukaan se tulee mullistamaan Sonyn, Microsoftin ja Nintendon hallitsemat pelimarkkinat, toisten mielestä se on taas liian uusi ja erikoinen saapuakseen valtavirran käyttöön.

Oli mielipiteesi julkistuksesta sitten mikä hyvänsä, Googlen tulevassa pelipalvelussa on aihetta sekä innostukselle että pienelle epäröinnille. Palvelussa on ehdottomasti potentiaalia mullistaa tapamme pelata ja tehdä kokemuksestamme entistä sosiaalisempi erityisesti palveluun integroidun YouTube Gamingin ansiosta. Palvelun käyttö ei iloksemme vaadi myöskään mitään ulkoista laitetta.

Google on testannut Project Stream betaa julkisesti jo marraskuusta asti, mutta uusi Stadia-demo julkaistiin eilen GDC 2019 -tapahtumassa, ja pääsimme viimein kokeilemaan palvelua omin käsin.

Kirjoitimme tähän ensiarvioon omat huomiomme palvelusta ja toiveemme sen tulevaisuudesta.

Google Stadia: käyttöönotto ja muotoilu

Stadia käyttää Googlen omia palvelimia pelien tallentamiseen ja pyörittämiseen, ja pystyt pelaamaan pelejä käytännössä millä tahansa näytöllä, joka kotoasi löytyy. Tarvitset palveluun käytännössä vain internetyhteyden, joten voit pelata pelejäsi niin pöytäkoneella, kannettavalla, TV:llä, puhelimella kuin tabletillakin. Pelit pyörivät Googlen oman Chrome-selaimen kautta.

Servereille tallennetut pelit on päivitetty automaattisesti viimeisimpiin versioihin, joten et joudu enää koskaan odottamaan pelin päivittymistä ennen pelisessiotasi. Kaiken pitäisi toimia yhtä helposti kuin Spotifyssä tai Netflixissä – ainakin teoriassa.

Google Stadia

Järjestelmään vaikuttaa väistämättä myös oma verkkoyhteytesi ja etäisyytesi lähimpään palvelimeen. Liian hidas verkkoyhteys johtaa nimittäin videon äärimmäiseen kompressointiin, ja pitkä etäisyys palvelimeen voi kasvattaa latenssin turhan korkeaksi. Pahimmassa tapauksessa liian heikko verkkoyhteys irrottaa sinut palvelusta kokonaan.

Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseisen palvelun on kehittänyt yksi maailman suurimmista teknologiayhtiöistä. Googlella on omat valtavat palvelinarseenaalinsa kaikilla mantereilla paitsi Afrikassa ja Australiassa. Palvelinten sijainti onkin avainasemassa, jotta pelin latenssi saadaan mahdollisimman huomaamattomaksi. Yksi tärkeimmistä työkaluista on myös Googlen tasokas kompressointi ja algoritmit, jotka saattaisivat mahdollistaa 4K 60 fps -striimit jo 30 Mbps -verkkoyhteydellä.

Käsittelemme varsinaista pelikokemusta seuraavassa kappaleessa, mutta puhukaamme ensin hieman siitä, miten pelaajat löytävät uusia pelejä Google Stadiasta. Tapa nimittäin eroaa merkittävästi kaikista muista tämän hetken konsoleista tai pelialustoista.

Tärkein tapa löytää uusia pelejä on ilmeisesti YouTube. Peleihin pääsisi siirtymään esimerkiksi suosikkistriimaajiesi videoilta uuden Crowd Play -ominaisuuden kautta, joka mahdollistaa nimensä mukaisesti pelaamisen yleisön kanssa. Muita vaihtoehtoja ovat Google-linkin jakaminen ystävällesi State Sharella tai peliä käsittelevän YouTube-videon lopussa oleva painike, joka vie sinut suoraan peliin. Ideana on, että käyttäjät voisivat siirtyä pelaamaan YouTubessa nähtyä peliä mahdollisimman vaivattomasti.

Ratkaisu tuntuu ehkä hieman erikoiselta, mutta palvelu on suunnattu erityisesti nuorelle sukupolvelle, joka on kasvanut YouTube-striimien parissa.

Kuva: TechRadar

Kuva: TechRadar

Stadia: pelit, laitteisto ja suorituskyky 

Seuraava kysymyksesi on tietysti, mitä pelejä voit pelata Stadian kautta? Tällä hetkellä lista vaihtoehdoista on äärimmäisen lyhyt: Assassin's Creed Odyssey ja DOOM Eternal.

Google ei ole kuitenkaan valinnut aivan sattumalta juuri Game Developers Conferencea palvelun lanseeraamiseen. Yhtiö haluaa nimittäin palkata uusia kehittäjiä kehittämään Googlen omia pelejä, eikä maksaa itseään kipeäksi valmiiden pelien striimausoikeuksista. Haastattelemamme Googlen edustajat eivät vielä valottaneet juuri mitään palvelussa nähtävistä peleistä. Joudumme siis todennäköisesti odottamaan peliuutisia toiseen lehdistötilaisuuteen, joka on määrä järjestää myöhemmin tänä vuonna.

Odottaessamme Googlen julkistavan uusia yhteistyökumppaneita, tiedämme ainakin yhden laitteen joka tukee uutta striimauspalvelua: Stadia Controllerin. Kyseinen muoviohjain ei ole pakollinen Stadia-pelien pelaamiseen, mutta se on ainoa alustalle erikseen optimoitu laite.

Kuva: TechRadar

Kuva: TechRadar

Ohjaimen tärkeimmät ominaisuudet ovat erillinen Google Assistant -painike, joka mahdollistaa esimerkiksi walkthrough-oppaiden etsimisen peleihin sekä Share-painike, joka jakaa pelisi YouTubeen laadukkaalla 4K-resoluutiolla.

Ohjain on kuitenkin pikemminkin hyödyllinen lisälaite kuin järjestelmän pakollinen komponentti. Stadia ei vaadi mitään erillistä laitetta, vaan toimii käytännössä millä tahansa hallintalaitteella, joka kotoasi löytyy. Voit siis pelata pelejä yhtä hyvin myös hiirellä ja näppäimistöllä. Emme kuitenkaan päässet kokeilemaan eri vaihtoehtoja vielä paikan päällä tapahtumassa.

Tapahtuman esittely oli hoidettu hieman erikoisesti siten, että kaikkien kiinnostuneiden täytyi jonottaa demopisteelle. Saimme lopulta käsiimme Logitechin-ohjaimen, joka oli liitetty kannettavan kautta televisioon. Googlen edustaja kertoi, että kannettava oli yhdistetty messukeskuksen julkiseen verkkoon, mutta emme saaneet kuulla verkon nopeutta. Kyseessä ei ollut kuitenkaan mikään tyypillinen kotiverkko.

Kuva: TechRadar

Kuva: TechRadar

Pääsimme kokeilemaan vain Assassin's Creed Odysseyta, jota Google esitteli jo paljastaessaan palvelun betan marraskuussa. Pelikokemus oli selvästi parempi kuin muistimme. Peliä oli kompressoitu huomattavasti aiempaa vähemmän ja striimi oli paljon sulavampi. Yhteydessä oli kyllä pieni viive, mutta se saattoi johtua yksinkertaisesti siitä, että messukeskuksen verkkoon oli liitetty samanaikaisesti niin monta eri laitetta.

Jos kuitenkin olisimme kärränneet messukeskukseen tavallisen pelaajan kertomatta hänelle, mitä Google on lanseerannut, hän olisi varmasti luullut pelaavansa tavallisella konsolilla. Pelatessa onkin vaikea uskoa, että kuva striimataan todellisuudessa kymmenien tai jopa satojen kilometrien päästä. Pelit pyörivät kaiken lisäksi Ultra High -asetuksilla 1080p-resoluutiolla ja 60 fps -kuvataajuudella. Stadia toki pätkäisi pari kertaa, mutta sitä tapahtuu myös konsoleille ja tietokoneille kovan rasituksen alla. Pelikokemuksessa ei ollut käytännössä mitään suurempaa kritisoitavaa.

Kaikkein vakuuttavinta on, että Googlen mukaan esimerkiksi DOOM Eternal yltää jopa 4K HDR -kuvaan 60 fps:llä. Palvelussa on kuulemma myös riittävästi kaistaa 4K-pelaamiseen 120 fps -kuvataajuudella tai hurjaan 8K-resoluutioon 60 fps:llä. Pelit pyörivät Googlen huipputason pilvipalvelimilla, joten laadun määrää käytännössä ainoastaan Googlen omien palvelinten kehitys ja verkkoyhteytesi nopeus.

Kuva: TechRadar

Kuva: TechRadar

Lyhyt yhteenveto

On helppoa uskoa kyynisesti, ettei striimauspalvelu toimi luvatulla tavalla, kun se lopulta julkaistaan. Toisaalta on myös helppo innostua siitä silmittömästi ennen kuin tiedämme sen lopullista hinnoittelua ja pelivalikoimaa – tai kuinka nopean verkkoyhteyden se todellisuudessa vaatii.

Oma suhtautumisemme onkin sekä optimistinen että skeptinen. Jos Google onnistuu kehittämään kodin verkkoyhteyksille sopivan järjestelmän ja hinnoittelemaan palvelun kohtuulliselle tasolle, palvelu saattaa mullistaa pelaamisen ja pelien striimaamisen. Microsoftin ja Sonyn on syytä olla varuillaan siitä, mitä Googlella on kehitteillä seuraavaksi.

Stadia julkaistaan Euroopassa myöhemmin tänä vuonna.