Google Pixel Watch saattaa saapua uudella Wear OS:lla ja useana versiona

Samsung Galaxy Watch 4 Classic
Samsung Galaxy Watch 4 Classic (Kuva: Future)

Ilmoilla on näin kevään kynnyksellä enemmän Pixel Watch -huhuja kuin siitepölyä. Googlen huhuttu älykello vaikuttaisi olevan vain ajan kysymys, sillä tänäänkin korviimme on kantautunut kaksi eri huhua tulevasta laitejulkistuksesta.

Ensinnäkin luvassa vaikuttaisi olevan jopa kolme erilaista Pixel Watch -mallia. Bluetooth SIG:n järjestelmiin on rekisteröity nimittäin mallit GWT9R, GBZ4S ja GQF4C.

Nämä ovat Googlen laitteita ja todennäköisesti älykelloja, sillä niitä kuvaillaan puettavaksi elektroniikaksi. Tarkempia yksityiskohtia ei ole kuitenkaan listattu, joten mallien väliset eroavaisuudet jäävät tällä hetkellä vielä epäselviksi. Muutokset voivat koskea kokoa, ominaisuuksia tai markkina-aluetta.

Kyseessä ei ole ainoa useampaan Google Pixel Watchiin viittaava vuoto. Tietovuodoistaan tunnettu Yogesh Brar kertoo saaneensa tietoonsa, että älykello on saapumassa kahdessa eri koossa. Tämä selventäisi kahta mallinumeroa.

Lähteen mukaan Google ja Samsung työstävät Pixel Watchia yhdessä. Tämän yhteistyön hedelmäksi povataan samoja antureita kuin Galaxy Watch 4 -älykellossakin, mutta ohjelmistonsa on uusi Wear OS 3.1.

Huhut ovat tuomassa tarjolle vähintään neljä erilaista rannekeväriä, kun taas kellon uskotaan maksavan 300-400 dollaria eli todennäköisesti 300-400 euroa. Hintahaarukan yläpäästä on hiiskuttu aiemminkin, joten mahdollinen edullisempi suositushinta on miellyttävä yllätys.

Sen sijaan tarjolla on ikävämpiäkin uutisia. Pixel Watchin huhutaan saapuvan vain rajoitetusti myyntiin. Brarin mukaan tämä tarkoittaa Yhdysvaltoja sekä Iso-Britanniaa, mutta muista maista ei vielä ole tietoa.

Myyntialueiden suhteen ei kannata vielä heittää kirvestä kaivoon. Brar myöntää lähteensä olevan "kohtuullisen tuore", joten tiedon totuuspohjassa voi olla tavallista enemmän epävarmuutta.


Entäpä se kolmas malli?

Jos kaikki edellä mainittu pitää paikkansa ja luvassa on kaksi erikokoista kelloa, herättää se kysymyksiä kolmannesta laitenumerosta. Yksi mahdollisuus on Pixel Watch Fit, jonka huhutaan tarjoavan urheilullisemman vaihtoehdon.

Pixel Watch Fit on kuitenkin epävarma arvio. Jotkut huhut viittaavat sen olevan vain tavallisen Pixel Watchin julkaisunimi, mutta Brar ei tunnu omien twiittiensä perusteella uskovan tähän.

Emme toistaiseksi vielä siis tiedä, mitä Pixel Watcheja on luvassa ja milloin ne nähdään. Todennäköisesti kuulemme kuitenkin lisää toukokuun 11. päivänä järjestettävässä Google IO 2022 -tapahtumassa.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti
TOPICS