Fortnite saapuu PS5:lle ja Xbox Series X:lle ensi viikolla visuaalisten päivitysten kera

Fortnite
(Kuva: Epic Games)

Fortnite julkaistaan ensi viikolla Xbox Series X/S:lle ja PlayStation 5:lle uusien näppärien ominaisuuksien kera. Peli julkaistaan kummankin konsolin julkaisupäivänä, eli Xboxin osalta 10. marraskuuta ja PS5:n kohdalla Suomen osalta vasta 19. marraskuuta.

Seuraavalle sukupolvelle päivittyvä Fortnite ei ole vain suora käännös paremmalle raudalle, vaan uudet versiot tukevat natiivisti uusia konsoleita ja ovat siten paljon paremman näköisiä.

Omia saavutuksia ei tarvitse lähteä keräämään myöskään alusta saakka, sillä nykyiset Fortniten pelaajat voivat siirtää kaiken keräämänsä kokemuksen, kausipassit ja palkinnot suoraan uudelle alustalle välittömästi.

Fornite Xbox Series X:llä

Xbox Series X/S -konsoleiden julkaisussa 10. marraskuuta Fortniten uusi versio on välittömästi ladattavissa ilmaiseksi. Pelin ulosanti vaihtelee omistamasta konsolista riippuen.

Päällisin muutos aiempiin konsoleihin on se, että Fortnite pyörii Series X:llä 4K-resoluutiossa ja 60 ruudun kuvataajuudessa. Fortniten maailman pitäisikin näyttää entistä värikkäämmältä ja terävämmältä Microsoftin uudella konsolilla, minkä lisäksi myös ruohoja, puita, valaisuefektejä ja räjähdyksiä on parannettu.

Xbox Series S:llä peli pyörii tosin ainoastaan 1080p-resoluutiolla ja 60 ruudun kuvataajuudella. Silti Epic Games lupaa S-version "tukevan suurinta osaa Series X:llä nähdyistä parannuksista".

Uusien konsoleiden SSD-aseman myötä peleissä ei nähdä myös lähes lainkaan lataustaukoja. Molemmat versiot tukevat lisäksi jaettua yhteistyötilaa 60 ruudun kuvataajuudella.

Fortnite PS5:llä

PlayStation 5:n julkaisun myötä Fortnite saapuu ladattavaksi ilmaiseksi samana päivänä, 19. marraskuuta. Parannukset ovat käytännössä samat kuin Xbox Series X:n kohdalla, ja peli pyörii 4K-resoluutiolla 60 ruudun kuvataajuudella.

Isoin ero Microsoftin konsoliin on kuitenkin PS5:n DualSense-ohjain. Epic lupaa tarjota immersiivisen kokemuksen uudelle ohjaimelle, jonka "haptinen palaute saa sinut tuntemaan kuin käyttäisit äänenvaiennettua SMG:tä tai kivääriä".

Perinteisten tärinätukien lisäksi ohjaimeen integroidaan lisäksi haptisten liipaisinten palaute. PS5 tukee myös jaetun ruudun yhteistyötilaa 60 ruudun kuvataajuudella.

Huolimatta lopullisesta alustasta Fortnite tukee alustojen välistä pelaamista, minkä lisäksi saavutukset ja kerätyt kosmeettiset esineet siirtyvät uusille konsoleille.

Epic tarjoaa kaikille Fortnite-pelaajille lisäksi ilmaisen esineen. Throwback Axe Pickaxe onkin noukittavissa 4. marraskuuta alkaen, ja pelisarjan aivan alusta lähtien mukana olleet voivat muistaa ulkoasun alkuperäisestä Fortnitestä.

Ilmainen esine on jaossa 15. tammikuuta 2021 saakka. Sen voi käydä lataamassa joko PSN:n tai Microsoftin kauppapaikoilta.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.