Applen pitkään odotettu VR-laitteisto vaikuttaa sittenkin näkevän päivänvalon kesäkuussa

Nainen käyttämässä VR-laseja
Applen VR-laitteiston muotoilusta on monenlaisia huhuja, joten emme tiedä miltä se näyttää. (Kuva: Shutterstock / Max kegfire)

Applen VR-laitteistoa on odotettu jo vuosien ajan, joten monien maltti alkaa olla jo koetuksella. Tuoreimpien huhujen mukaan odotus kuitenkin palkitaan jo muutaman viikon päästä, sillä laitteen debyyttiä povataan Applen järjestämään WWDC-tapahtumaan.

Väitteen takana ovat Wall Street Journal ja 9to5Mac. Tosin samalla lähteet kaatavat vettä odottavien niskaan, sillä tuotantoketjussa huhutaan olevan useita ongelmia. Lähteiden mukaan varsinainen myynti alkaa mahdollisesti vasta joulukuussa.

Aiempien huhujen mukaan emme olleet lainkaan varmoja, ehtiikö Applen laitteisto valmiiksi WWDC 2023 -tilaisuutta varteen. Jos lähteet pitävät paikkansa, on virallinen julkistuspäivä 5. kesäkuuta.

Hintalappu voi kohahduttaa

WSJ:n väitteet ovat sinänsä identtisiä jo aiemmin kuultujen huhujen kanssa. Median mukaan laite tukee sekä VR-teknologiaa että laajennettua todellisuutta eli AR-teknologiaa.

Samalla laitteen povataan maksavan noin 3 000 dollaria, joten Suomessa sen hintalappu on todennäköisesti 4 000 euron nurkilla. Tämän vuoksi myyntilukemat tuskin yltävät samalle tasolle kuin iPhone-puhelimien ja iPad-tablettien, mutta kuluttajat saattavat myös yllättää.

Applella on selvästi kova luotto virtuaalitodellisuuteen, sillä yhtiö on satsannut teknologiaansa merkittävästi aikaa ja resursseja. Sisäpiirilähteiden mukaan yhtiöllä on muitakin AR- ja VR-laitteita suunnitteluvaiheessa. Näiden uskotaan olevan hinnaltaan selvästi edullisempia.


Applen rohkea kokeilu

Facebookina aiemmin tunnettu Meta on tuonut markkinoille jo useita VR-laitteita, minkä lisäksi HTC sekä monet muut ovat ehtineet kilpaan ennen Applea. Monet ovatkin ihmetelleen Applen viivästyksiä, sillä yhtiön uskottiin suunnittelevan omaa teknologiaansa jo vuosikymmen sitten.

Tim Cook ja kumppanit ovat selvästi halunneet saada kaiken kerralla kuntoon, jotta ensimmäinen versio ei olisi puolivillainen kokeilu. Tämän vuoksi odotamme Applen laitteistolta väkevää suorituskykyä sekä toimivuutta. Kaiken toimivuus kuitenkin näkyy hintalapussa.

Joka tapauksessa markkinatilanne on Applen kannalta mielenkiintoinen. AR- ja VR-laitteet eivät ole vielä saavuttaneet valtavirtaa. Onko Applesta nostamaan teknologian suosio uudelle tasolle, se jää nähtäväksi. Todennäköisesti myös monet kilpakumppanit katsovat tilannetta suurella mielenkiinnolla.

Isoin ongelma ei välttämättä ole kuitenkaan hinta. Tällä hetkellä AR- ja VR-pelien sekä -sovellusten rajallisuus on suurin ongelma. Jos Apple saa tuotua markkinoille runsaasti laadukasta ja monipuolista sisältöä, voi tilanne muuttua päälaelleen.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti