Skip to main content

Apple tuomassa periskooppikameran vasta vuonna 2023

iPhone 13 Pro
An iPhone 13 Pro (Kuva: TechRadar)

Vaikka iPhone 14 -mallistokin esiintyy toistaiseksi vain huhuissa ja vuodoissa, on korviimme kantautunut jo ensitietoja seuraavasta iPhone 15 -puhelinkatraasta. Tuoreen väittämän mukaan jo pidemmän aikaa huhuiltu periskooppikamera tekisi tuloaan vasta iPhone 15 -sarjan Pro-malleihin.

Väitteen takana on Applen asioista monesti hyvin perillä ollut analyytikko Jeff Pu, jonka puheista uutisoi ensimmäisenä 9to5Mac (Avaa uuteen ikkunaan). Kertoman mukaan iPhone 15 Pro ja iPhone 15 Pro Max tarjoavat 5x-tason optisen tarkennuksen. Tämä olisi merkittävä parannus nykymalliston kolminkertaiseen optiseen tarkennukseen.

Applen kerrotaan käyvän keskusteluja periskooppikameran linsseistä Lante Opticsin kanssa. Yhtiöltä ollaan tiettävästi tilaamassa jopa 100 miljoonaa komponenttia. Koska väittämä kertoo asioiden olevan vielä neuvotteluvaiheessa, ei asia ole ilmeisestikään lyötynä lukkoon.

Puhelinvalmistajan kerrotaan kuitenkin jo saaneen Lante Opticsilta mallikappaleita, joiden pohjalta lopullinen päätös tehdään toukokuussa. Jos valmistajan tuottamat linssit eivät aja asiaa, joutunee Apple etsimään toisen tuottajan. Tämän tapahtuminen riittävän aikaisin ennen iPhone 15:n julkaisua on kuitenkin epävarmaa.

Periskooppikamera olisi luonteva parannusaskel iPhone-mallistoon, sillä se tarjoaa merkittävästi paremman tarkennuksen kaukokohteita varten.


Samsung Galaxy S21 Ultra

Samsung Galaxy S21 Ultra tarkentaa tuplasti kauemmaksi (Image credit: Aakash Jhaveri)

Parannus jäisi yhä kilpailijoiden varjoon

Toistaiseksi huhut periskooppikameran zoomin tasosta ovat vielä harvassa. Olemme jo pidemmän aikaa toivoneen 10x-tason optista tarkennusta, mutta Jeff Pun väite viittaisi lukeman jäävän tältä osin puolitiehen.

Harppaus olisi iso muttei valtava verrattuna nykyisten iPhone-mallien 3x-tason optiseen tarkennukseen. Pun jakama tieto parantaisi esimerkiksi maisemakuvaajien työkaluja, mutta esimerkiksi luontokuvaus, horisontissa porskuttavat laivat ja muut kaukokohteet jäisivät edelleen ongelmakohdiksi.

Jos iPhone 15 Pro -kaksikko todella tarjoaa 5x-tason optisen tarkennuksen, viittaa se vain yhteen optiseen linssiin. Tämä olisi harmillista, sillä esimerkiksi Samsung Galaxy S21 Ultra tarjoaa sekä 3x- että 10x-tason optisen tarkennuksen. Tämä tekee kamerakokonaisuudesta merkittävästi monipuolisemman.

Samalla on kuitenkin todettava, että iPhone 15 -mallisto ei ole ajankohtainen ennen kuin syksyllä 2023. Monet suunnitelmat saattavat siis vielä muuttua tulevan 18 kuukauden aikana.

James is a freelance phones, tablets and wearables writer and sub-editor at TechRadar. He has a love for everything ‘smart’, from watches to lights, and can often be found arguing with AI assistants or drowning in the latest apps. James also contributes to 3G.co.uk, 4G.co.uk and 5G.co.uk and has written for T3, Digital Camera World, Clarity Media and others, with work on the web, in print and on TV.