Amazon avasi ovensa Ruotsissa

Amazonin uusi ruotsalainen logo
(Kuva: En redigerad Amazon-logotyp)

Vaikka Amazon on jo vuosien ajan ollut tunnettu ja suosittu verkkokauppa myös Pohjoismaissa, virallista rantautumista on jouduttu toistaiseksi odottamaan. Nyt verkkopuoti on viimein avannut digitaaliset ovensa, kun Amazon.se aloitti toimintansa keskiviikkona 28. lokakuuta.

Tänään auennut Amazon.se ei tullut täysin yllättäen, sillä yhtiö vihjasi asiasta jo elokuun alussa. Tuolloin kauppajätti ilmoitti halustaan ottaa seuraavan askeleen Ruotsissa.

"Amazon on ollut saatavilla ruotsalaisille kuluttajille ja yrityksille meidän muiden eurooppalaisten verkkokauppojen kautta jo useamman vuoden, mutta seuraava askeleemme on esitellä Ruotsin oma verkkokauppa ja näin myös teemme", Amazonin Euroopan laajennuksesta vastaava varapuheenjohtaja Alex Ootes sanoo tiedotteessa.

"Olemme optimistisia sen suhteen, että kiinnittämällä huomiota niihin asioihin, joita kuluttajamme haluavat – alhaiset hinnat, laaja valikoima ja nopea toimitus – onnistumme voittamaan ruotsalaisten kuluttajien kiinnostuksen"

Virallista avaamista ei tarvittu odottaa kauaa, sillä Amazon.se tarjoaa hankittavaa välittömästi.

Amazon.se

Amazon saapui Ruotsiin (Image credit: Future)

Amazon.se lyhyesti

  • Mikä se on? Amazon on maailman suurin verkkokauppa.
  • Milloin se on käytössä? Välittömästi eli 28.10.2020 alkaen.

Yllättäen muttei pyytämättä

Amazonin tulo Ruotsiin ei ole tapahtunut yhdessä yössä, sillä suunnitelmia on laadittu useita vuosia. Breakit.se ilmoitti jo vuonna 2017, että Amazon oli matkalla Ruotsiin.

Pohjoismaissa on saatu aiheesta esimakua jo aiemmin Amazon Prime Video -suoratoistopalvelun muodossa. Palvelu on vakiinnuttanut paikkansa Pohjoismaissa. Jo tuolloin uskottiin vahvasti, että varsinaista saapumista ei jouduttaisi odottamaan enää kauaa.

Yhtiön AWS-verkkopilvipalvelut saivat jalansijansa Ruotsissa puolestaan vuonna 2018 rakennetulla datakeskuksella, joka laajennettiin vuotta myöhemmin myös Norjaan. Suomessa on lisäksi erillinen AWS:n toimisto paikallisille palvelua hyödyntäville yhtiöille.

Amazon Pay -maksupalvelu on lisäksi lanseerattu jo Ruotsiin ja Tanskaan, minkä ohella yhtiö on varannut amazon.se-domainin sekä solminut yhteistyön Postnordin kanssa.

Mutta nyt odotus on ohi.

Mitä Amazonin saapuminen tarkoittaa?

Amazonin varaston saapuminen Pohjoismaihin tarkoittanee lyhyempiä toimitusaikoja ja edullisempia lähetyskustannuksia. Tosin tämä on vielä epävarmaa, sillä todellinen hintataso paljastuu vasta kaupankäynnin lähdettyä tosissaan liikkeelle.

Suomalaisille ero ei välttämättä ole erityisen suuri, sillä Amazonin päävarasto sijaitsee Saksassa. Tämän vuoksi matkallinen ero Ruotsista tai Saksasta ei ole erityisen merkittävä, vaan toimitusajat ja -hinnat saattavat pysyä lähellä entistä. Muiden maiden kauppoihin verrattuna ero on toki merkittävä.

On myös mahdollista, että Amazon ryhtyy kauppaamaan Pohjoismaissa pienemmän yleisön suosimia tuotteita. Tämän vuoksi valikoima todennäköisesti laajenee kaupankäynnin vakiintuessa.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

TOPICS