Arvostelussa Resident Evil Requiem

Resident Evil Requiem tuntuu kahdelta erilliseltä puolikkaalta.

Sen päähenkilöinä nähdään tuore tuttavuus Grace Ashcroft sekä sarjan veteraaneille hyvinkin tuttu Leon S. Kennedy. Kumpikin hahmo tarjoaa erilaisen näkemyksen klassikkosarjan selviytymiskauhusta, jota maustetaan ensimmäisen persoonan nuohoamisella sekä resurssienhallinnalla. Kun kokonaisuuden kruunaa erinomainen kolmannen persoonan toiminta, pitäisi palasten olla kohdillaan.

Paperilla kaava kuulostaa siltä, että jokaiselle Resident Evil -fanille tarjoillaan toivottuja asioita. Pelin ensimmäisen puoliskon ajan tämä myös pitää paikkansa. Upeissa maisemissa seikkaileminen, oivaltavien pulmien ratkaiseminen ja pelottavien uhkien väisteleminen tekevät Gracen kohtauksista yksinkertaisesti nautinnollisia. Vastapainoksi Leonin toiminnallisemmat ja aseiden voimaan luottavat hetket tuovat mukavaa kontrastia.

Valitettavasti tasapaino kellahtaa hanurilleen jälkimmäisen puoliskon toiminnallisten hetkien kohdalla. Vaikka ne ovat toimivia ja näyttäviä, tulee alkupuoliskon kauhuisempaa tunnelmaa nopeasti ikävä.

Muistojen kartano

Resident Evil Requiem on tarkoitettu kunnianosoitukseksi sarjan klassikko-osille. Teos yhdistää elementtejä lähes kaikista tähän mennessä tulleista julkaisuista. Grace ei vain hyödynnä Resident Evil 7: Biohazardin ensimmäisen persoonan näkökulmaa, vaan myös alkuperäisen Resident Evilin klassiset pulmanratkaisut ovat vahvasti läsnä. Gracen ensimmäisenä alueena nähtävä Rhodes Hill Chronic Care Center on loistava esimerkki tämän kaavan toimivuudesta. Alue nousee yhdeksi koko Resident Evilin historian hienoimmista miljöistä.

Koko alue on hämmentävä sekoitus ahtaita käytäviä ja pieniä huoneita, joiden tavoitteet edellyttävät ympäristön huolellista tutkimista. Sopivien avaimien löytäminen, salaisten koodien tulkitseminen ja tärkeiden esineiden poimiminen pitävät otteessaan huikealla tavalla. Eteneminen on aina intuitiivista, enkä koskaan huomannut raapivani päätäni miettien sitä, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Osasyynä on se, että eteenpäin pääsemiseen on yleensä tarjolla useampiakin ratkaisuja.

Koristeellinen juhlasali ja laitoksen laaja pääaula tuovat mieleen Spencer Mansionin ikoniset puitteet, mikä saa varmasti monet fanit myhäilemään onnesta. Vastapainoksi uudet vihollistyypit pitävät menon raikkaana. Teoksen keskiössä oleva virustaudin leviäminen luo pohjan aiempaa älykkäämmille zombeille, joiden olemus ja toiminta antaa vinkkejä sopivasta etenemistavasta.

Resident Evil Requiem review after 20 hours: time to let go of the past? - YouTube

Watch On

Esimerkiksi valojen sammuttamiseen tähtäävä zombi on poistettavissa tieltä joko kallisarvoisilla ammuksilla tai hämäykseksi kytkettävällä lampulla. Vaikka päättäisitkin edetä tuliluikkuja laulattaen, keittiön mutatoituneen kokin kaltaiset isommat jörmyt vaativat kaatuakseen rutkasti erilaisia työkaluja ja varusteita. Näiden kellistäminen on silti vaivan arvoista, sillä palkkioksi saatavat keräilykolikot auttavat hankkimaan erilaisia parannustyökaluja.

Tallentaminen rajoittuu erillisiin kirjoituskoneellisiin turvahuoneisiin. Vaikka niiden määrä tekee etenemisestä sujuvaa, pelkkä ajatus tallentamisen rajoittamisesta tuo mukavan lisämausteen jännittävimpiin kohtauksiin.

Tästä huolimatta erityisesti Grace ei ole koskaan täysin turvassa, sillä kintereillä on jatkuvasti jos jonkinlaisia ylivoimaiselta tuntuvia vihollista. Erityisesti tarinan kannalta useampaan kertaan toistuvan paholaisen väistely käsikirjoitetuissa sekä dynaamisissa kohtauksissa jää tukevasti mieleen kummittelemaan.

Mainitulla naishahmolla on kattava valikoima mahdollisia konnuuksia mielessä: äkillinen kurkottaminen pöytien alta ja vainun seuraaminen ovat hyviä esimerkkejä tilanteista, joihin ei missään nimessä haluaisi joutua. Ongelmat voi onneksi keirtää esimerkiksi lasipullojen viskelyllä, mutta uhka kummittelee silti niskassa jatkuvalla syötöllä.

Osa näiden hetkien toimivuudesta johtuu Gracesta, joka tuntuu todella samaistuttavalta päähenkilöltä. Kontrasti esimerkiksi Resident Evil 7:n sekä Villagen protagonisti Ethan Wintersiin on valtaisa.

Vapisevat kädet ja raskas hengityt ovat loistava kontrasti Leonin itseluottamukselle. Lisäksi Grace on myös sympaattisen kömpelö. Hänen halunsa selvittää totuus äitinsä väkivaltaisesta kuolemasta luo koukun, joka saa jatkamaan jatkuvasti eteenpäin.

Takaisin vuoteen 1998

On siis sääli, että Grace siirtyy tarinan puolivälissä lähes tyystin taka-alalle, kun painopiste kääntyy Leoniin. Raccoon Cityn raunioihin palaaminen vie pelaajan puoliavoimeen maailmaan, jossa jatkuva taistelu, pomomähinät sekä elokuvamaiset kohtaukset vievät kaiken huomion.

Jotkut hetket, kuten raketinheitinmoottoripyörän takaa-ajo, muistuttavat parjattuja Resident Evil 6:n ​​yliampuvia tapahtumia. Toiset hetket taas tuntuvat siltä, ​​että pelaaminen vaihtuu Resident Evil -elokuvan katsomiseksi.

Kun jatkuvat sarjan historiaa kunnioittavat silmäniskut kulminoituvat epätyydyttävään loppuun, joka jättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, on loppufiilis lattea. Tarina saanee jatkoa joko laajennusten tai jatko-osan muodossa, mutta irtonaisena pakettina Resident Evil Requiemin kliimaksi jättää kylmäksi.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kohtaukset olisivat tylsiä. Tekijätiimi Capcomin kunniaksi voidaan todeta, että vaikka tapahtumat saattavatkin olla ajoittain ehtaa camp-huumoria, pysyy pelaaja tukevasti tuolillaan miettimässä sitä, mitä seuraavaksi oikein onkaan luvassa.

Audiovisuaalinen toteutus paikkaa ongelmia hienosti. Resident Evil Requiem on todella näyttävä teos, joka vie pelisarjan uudelle tasolle. Ympäristöjen tarkkuus kauniit säteenseurantaa hyödyntävät heijastukset, sujuvat animaatiot ja hieno hahmomallinnus saavat puhtaat paperit. Vaikka Nintendon konsolilla on havaittavia pientä graafista repeilyä ja ruudunpäivityksen heilahtelua, on teos jopa Nintendo Switch 2:lla erittäin upea.

Nautin läpipeluukerrastani, mutta on vaikea olla toivomatta, että Capcom suhtautuisi tarinankerrontaan hieman rohkeammin. Kun pelisarjalla on ikää yli 30 vuoden verran, toivoisi uusien osien katsovan ennemmin eteen- kuin taaksepäin.

Kannattaako Resident Evil Requiem pelata?

Pelaa, jos...

Älä pelaa, jos...

Saavutettavuus

Resident Evil Requiem tarjoaa useampia vaikeusasteita, joista Casual on kiistatta helpoin. Kokemusta voi säätää valitsemalla tasoksi Standard (Modern) tai Standard (Classic), joista jälkimmäinen rajoittaa Gracella pelattavien kohtausten tallennusmahdollisuuksia.

Teoksessa on erillinen valikko saavutettavuusasetuksille, jotka mahdollistavat säätöjen tekemistä visuaalisten, äänimaisemallisten, liikesairautta aiheuttavien kohtausten sekä fyysisten rajoitteiden pohjalta. Halutessaan fontin kokoa koko muokata mikäli haluaa pitää tekstitykset päällä.

Näin arvostelimme Resident Evil Requiem -pelin

Pelasimme Resident Evil Requiemia yli 20 tunnin ajan Nintendo Switch 2:lla, joka oli pääasiallinen arvostelualustamme. Tämän aikana pelasime teoksen läpi sekä aloitimme uuden läpipeluukerran. Käytimme lähes yksinomaan Joy-Con 2 -ohjaimia sekä konsolin sisäänrakennettuja kaiuttimia.

PC-version testaamista varten käytimme pelitietokonetta, jonka keskeiset komponentit ovat Corsair 2000d RGB Airflow -kotelo, Asus ROG Strix B860-I -emolevy, Intel Core Ultra 7 265K -suoritin, 2 Tt WD Black SN770 SSD -asema, 32 Gt DDR5 Corsair Vengeance -muistia sekä Nvidia 5070 Ti -näytönohjain.

Teos rullasi sujuvasti parhailla graafisilla asetuksilla 60 kuvan sekuntivauhdilla. PC:n lisälaitteina hyödynsimme Razer DeathAdder V3 Pro -hiirtä, Cherry XTRFY K5V2 -näppäimistöä sekä Astro A20 X -pelikuulokkeita.

Pitkän linjan Resident Evil -faneina olemme läpäisseet lähes jokaisen sarjan teoksen useampaan kertaan. Näiden joukkoon lukeutuvat myös hieman enemmän mielipiteitä jakavat Operation Raccoon City sekä Umbrella Corps.

Arvostelujakson aikana Requiem joutui vertailluksi aiempiin osiin. Verrokkeina olivat erityisesti Resident Evil 7: Biohazard sekä osien 2, 3 ja 4 uusioversiot. Luonnollisesti myös muut kauhugenren pelit toimivat mittatikkuina