Miksi TechRadar voi luottaa
- Molemmat kamerat ovat erinomaisia
- Toimivat hämärässä aiempaa paremmin
- Häviävät Google Pixel 2 XL:lle
Katso alta videoarvostelumme iPhone X:n kamerasta.
iPhone X:n kamera muistuttaa paljon iPhone 8 Plussan kameraa, mutta siinä on lisäksi muutama kehittyneempi ominaisuus.
Molemmissa on esimerkiksi 12 megapikselin kaksoiskamera, mutta iPhone X:ssä (f2,4) on 8 Plussaa (f2,8) laajempi aukko ja sen molemmat kamera on varustettu optisella kuvanvakautuksella.
Puhelimen etupuolelta taas löytyy 7 megapikselin TrueDepth-kamera, joka on nerokkaiden ominaisuuksien ansiosta yksi markkinoiden parhaista selfie-kameroista.
Kamera pystyy nimensä mukaisesti aistimaan syvyyden uskomattoman hyvin, joten iPhone 8 Plussasta tuttua muotokuvatilaa voi käyttää nyt myös etukameralla.
Muotokuva-tila sumentaa kohteen taustan, mutta sillä pystyy myös vaihtamaan ympäristön valaistusta. Dramaattisin vaihtoehdoista on näyttämövalaistus, joka leikkaa kohteen kokonaan pois kuvasta ja asettaa sen mustaa taustaa vasten.
Testiemme perusteella vaihtoehtoiset valaistukset eivät aina antaneet kovin paljon lisäarvoa kuviimme. Näyttämövalaistus-asetus taas leikkaa välillä kasvojesi ja vartalosi reunat hieman epätäydellisesti, joten kokonaisuus saattaa päättyä näyttämään epäonnistuneelta. Teknologialla on eniten hankaluuksia korvien ja hiusten rajojen kanssa. Uskomme kuitenkin, että ominaisuus kehittyy ohjelmistopäivitysten myötä.
Kaiken osuessa kohdilleen iPhone X:n kamera on uskomattoman hyvä. Kuvat ovat laadukkaita ja yksityiskohtaisia. iPhonen kamera ei ole markkinoiden paras, mutta se on todella lähellä sitä.
Ottamiasi kuvia on myös ilo katsella iPhone X:n OLED-näytöltä, jonka parannettu kontrastisuhde ja värimaailma tuovat kuvat esiin entistä upeammin. Kuvat näyttävät kuitenkin vielä kirkkaammilta, jos niitä katselee laadukkaalta tietokoneen näytöltä tai televisiosta.
iPhoneissa on jo pitkään ollut Live Photo -ominaisuus, mutta sitä on kehitetty entistä pidemmälle iOS 11:ssä. Kuvat saa nyt liikkumaan eri tehosteiden avulla, joten ne on entistä hauskempi jakaa ystävien kanssa.
Yleisesti ottaen iPhone X:n kamera toimii nopeasti ja kuvien laatu on erinomainen – juuri kuten tasokasta kameraa ja tehokasta A11-suoritinta hyödyntävältä lippulaivamallilta odotimmekin.
Kuvien ottaminen hämärässä onnistuu hieman paremmin kuin aiemmissa iPhoneissa. Hämmästelimme silti sitä, miten iPhone X:n hämäräkuvauskyky voi olla täysin samanlainen kuin iPhone 8 Plussassa, vaikka puhelimissa on erikokoiset aukot.
Oikeastaan f2,4 -aukon ja optisen kuvanvakaajan pitäisi tuottaa laadukkaampia hämäräkuvia. Näissä olosuhteissa zoomatessasi laite ei kuitenkaan aina hyödynnä tehtävään suunniteltua kameraa, vaan zoomaus toteutetaan pelkästään pääkameralla.
Tämä on mielestämme hyvä asia, koska iPhone pystyy siten hyödyntämään laajakuvalinssiä paremman valotuksen saamiseksi.
On tosin vaikea ymmärtää, miksi Apple on parantanut toista kennoaan, jos se käyttää joka tapauksessa pääkennoaan. Tärkeintä on kuitenkin laadukas lopputulos, jonka kamerat tuottavat.
Osa iPhone X:llä otetuista kuvista on uskomattoman hyviä. Erityisesti hämäräkuvausominaisuudet ovat todella vahvat, joskin hitaammat sulkijanopeudet aiheuttavat kuviin enemmän kohinaa ja tekevät niistä hieman sumeampia.
Kamera voisi käynnistyä lukitulta näytöltä hieman nopeamminkin. Nykyään voit tosin avata kameran myös 3D Touchilla painamalla voimakkaasti kameran pikakuvaketta lukitusnäytöllä. Yleisesti ottaen kamerasta on kuitenkaan vaikea löytää moitittavaa, sillä kuvat ovat selkeitä, luonnollisia ja teräviä.
Muotokuvatoiminto on yksi markkinoiden parhaista, mutta joskus toiminnolla on vaikeuksia erottaa kuvattavan kohteen reunoja luodessaan kuviin syvyyden tunnetta. Totta puhuaksemme esimerkiksi Google Pixel 2 tekee tämän paremmin, vaikka laitteesta löytyy vain yksi kamera. Muotokuvatoiminto vie joka tapauksessa älypuhelimilla kuvaamisen aivan uudelle tasolle.
Oikeastaan jopa iPhonen "tavallisissa" kuvissa on mukavasti syvyyttä, sillä kameran polttoväli säätyy automaattisesti kuvausolosuhteiden mukaan.
iPhone X:n videokuvausominaisuudet ovat yhdet markkinoiden parhaista. Se kykenee kuvaamaan 4K-videota 60 fps -kuvataajuudella, joten videot ovat erittäin teräviä ja sulavia. Ne vievät tosin myös paljon tilaa uudesta tehokkaammasta HEVC-tiedostomuodosta huolimatta.
Jos aiot käyttää iPhone X:ää videokameranasi, suosittelemme valitsemaan 256 Gt:n vaihtoehdon, sillä puhelimen muistia ei saa laajennettua ulkoisella muistikortilla.
Gareth has been part of the consumer technology world in a career spanning three decades. He started life as a staff writer on the fledgling TechRadar, and has grown with the site (primarily as phones, tablets and wearables editor) until becoming Global Editor in Chief in 2018. Gareth has written over 4,000 articles for TechRadar, has contributed expert insight to a number of other publications, chaired panels on zeitgeist technologies, presented at the Gadget Show Live as well as representing the brand on TV and radio for multiple channels including Sky, BBC, ITV and Al-Jazeera. Passionate about fitness, he can bore anyone rigid about stress management, sleep tracking, heart rate variance as well as bemoaning something about the latest iPhone, Galaxy or OLED TV.
Blue screens, begone: Microsoft puts an end to troubles caused by optional Windows 11 update, and you don't even have to do anything to fix your PC
Ravens vs Bills live stream tonight: How to watch NFL 2024 game online
Falcons vs Saints live stream today, as Saints get good news on injuries: How to watch NFL 2024 game online, start time