Windows 10:n marraskuun päivitys hioo toimivuutta ja ohittaa isot uudistukset

(Kuva: Future)

Windows 10:n marraskuun päivitys on viimeistelyä vaille valmis. Jo aiemmin julkaistut huhut vihjaavat, että paketti pukataan yleiseen jakeluun alustavasti marraskuun 12. päivä, ja nyt tulevasta sisällöstä on hiiskuttu lisätietojakin.

Windows Latest uutisoi November 2019 Update -päivityksen olevan jo saatavilla MSDN-tilaajille, eli käytännössä kehittäjille.

Vaikka virallista julkaisupäivää ei ole vielä vahvistettu, voidaan ensijakelusta jo jotain päätellä. Mikäli paketti on siinä kunnossa, että sen voi jakaa kehityskäyttöön, lienee se valmis myös suurelle yleisölle.

Ajankohta täsmää myös Windows Central -toimittaja Zac Bowdenin aiempaan twiittiin. Sisäpiiritiedoista yleensä hyvin kärryillä oleva Bowden kertoi kuulleensa julkaisupäiväksi marraskuun 12. päivän.

Kattava muttei iso päivitys

Ennakkotietojen mukaan tiistaipäivälle suunnattu paketti tarjoaa laajan kattauksen pieniä päivityksiä. Toisin sanoen isojen muutosten perään haikailevat joutunevat pettymään November 2019 Update -päivityksen tiimellyksessä.

Toisin kuin puolivuosittaisten päivitysten tapauksessa yleensä, tällä kertaa Microsoft on keskittynyt hiomaan Windows 10:n ongelmakohtia ja sulavuutta uutuusominaisuuksien määrän kustannuksella. Tarkoituksena on parantaa käyttöjärjestelmän mukavuutta sekä toimivuusvarmuutta useilla eri osa-alueilla.

Darren is a freelancer writing news and features for TechRadar (and occasionally T3) across a broad range of computing topics including CPUs, GPUs, various other hardware, VPNs, antivirus and more. He has written about tech for the best part of three decades, and writes books in his spare time (his debut novel - 'I Know What You Did Last Supper' - was published by Hachette UK in 2013).