Uusi raportti: Applen AirPower-latausalusta julkaistaan aikaisintaan keväällä 2019

Apple julkisti viime vuonna iPhone X:n rinnalla myös oman AirPower-latausalustansa, jonka oli tarkoitus kyetä lataamaan langattomasti useampaa Apple-laitetta kerrallaan.

Qi-pohjaisen laitteen julkaisua oli tarkoitus siirtää alun perin tämän vuoden maaliskuuhun, mutta aikataulu siirtyi tuolloin vielä eteenpäin syyskuulle. Nyt laitteen julkistuksesta on kulunut jo vuosi, emmekä usko sen saapuvan vielä tämän kuun aikana. Apple ei maininnut AirPowerista sanallakaan julkistustilaisuudessaan ja laite on kaiken lisäksi kadonnut kokonaan Applen verkkosivuilta.

Pohdimmekin tällä hetkellä, mitä Apple oikein aikoo tehdä AirPowerin suhteen?

Onneksemme tunnettu tekniikkavuotaja Sonny Dickson julkaisi asiasta oman raporttinsa, joka valottaa AirPowerin julkaisua viivättyneitä ongelmia.

Lähtö jäi lähtölaskentaan

Dickson kertoo saaneensa tietoa lukuisilta sisäpiirin läteiltä. "Yleistunnelma projektin parissa työskentelevien keskuudessa on se, että koko laite on tuomittu epäonnistumaan. He myös uskovat, ettei laitetta välttämättä saada toteutuskelposeksi, ellei siihen tehdä merkittäviä parannuksia".

Raporttiin on listattu useita haasteita, joita Applen on kerrottu kohdanneen uuden AirPowerin kehityksessä. Kaikkein suurimpana ongelmana kerrotaan olevan lämmönhallinta.

"Laitteen suorituskyky kärsii tällä hetkellä latausalustan liiallisesta lämpenemisestä. Se saattaa lopulta vaikuttaa myös ladattaviin laitteisiin, jos ne pääsevät lämpenemään liikaa prosessin aikana", Dickson jatkaa.

Aiemmissa raporteissa on mainittu muun latausalustan ja ladattavien laitteiden kommunikointiongelmista, latausongelmista ja useista muista pienemmistä käyttöliittymään ja mekaanisiin osiin liittyvistä ongelmista.

Näkeekö AirPower koskaan päivänvaloa?

Latausalustalla on selätettävänään niin monia esteitä, että monet huolivat Applen hylkäävän AirPower-latausalustan kokonaan.

Dicksonkin sanoo, että valmistaja "saattaa aloittaa tuotteen suunnittelun alusta ja julkaista lopulta erilaisen tuotteen kuin viime iPhone X:n tuotejulkistuksessa nähtiin".

"On mahdollista, että AirPower (tai vastaava vielä julkaisematon tuote) lanseerattaisiin ennen vuodenvaihdetta. Kehittäjien kertoman perusteella se vaikuttaa kuitenkin erittäin epätodennäköiseltä".

Dicksonin lähteiden mukaan AirPower-latausalustaa ei todennäköisesti julkaista vielä ennen kevättä 2019.

Stephen Lambrechts
Senior Journalist, Phones and Entertainment

Stephen primarily covers phones and entertainment for TechRadar's Australian team, and has written professionally across the categories of tech, film, television and gaming in both print and online for over a decade. He's obsessed with smartphones, televisions, consoles and gaming PCs, and has a deep-seated desire to consume all forms of media at the highest quality possible. 

He's also likely to talk a person’s ear off at the mere mention of Android, cats, retro sneaker releases, travelling and physical media, such as vinyl and boutique Blu-ray releases. Right now, he's most excited about QD-OLED technology, The Batman and Hellblade 2: Senua's Saga.

TOPICS