Uusi iOS 12.1 alkaa hidastamaan tarkoituksella iPhone X:ää ja iPhone 8:aa – näin otat ominaisuuden pois käytöstä
Apple alkaa säästämään viime vuoden mallien komponentteja
Apple aloitti eilen uuden iOS 12.1 -päivityksen jakamisen. Saimme päivityksen mukana useamman kiinnostavan ominaisuuden, kuten FaceTime-ryhmäpuhelut ja yli 70 uutta emojia. Hyödyllisten päivitysten taakse kätkeytyi kuitenkin myös yksi kiiistanalaisempi muutos. Apple päätti nimittäin alkaa rajoittaa tarkoituksellisesti iPhone 8:n, 8 Plussan ja X:n tehoja säästääkseen puhelinten akkuja.
Asiasta on uutisoitu jo aiemminkin, kun Applen huomattiin rajoittavan vanhojen iPhone-malliensa tehoja, jotta ne säilyisivät toimintakykyisinä pidempään. Teknologiajätti ilmoitti kuitenkin myöhemmin, ettei sama ratkaisu olisi todennäköisesti tarpeen uudempien mallien kohdalla.
Ominaisuus hyödyntää algoritmia, joka heikentää ikääntyvän iPhonen suorituskykyä suojatakseen sen komponentteja. Tavoitteena on estää laitetta simahtamasta ennen aikojaan.
Muisti pätkii
Apple kertoi viime vuoden mallien julkaisun yhteydessä, että niihin on tehty "laitteistopäivityksiä, jotka mahdollistavat kehittyneemmän tehonhallintajärjestelmän ja auttavat iOS:ää välttämään odottamattomia hyytymisiä".
Uuden iOS 12.1 -päivityslokin perusteella päivitys kuitenkin "lisää iPhone X:lle, iPhone 8:lle ja iPhone 8 Plussalle suorituskyvyn hallintaominaisuuden, joka estää laitteen odottamattoman sammumisen". Ominaisuutta ei olla mainittu ohjelmistopäivityksen pääikkunassa, mutta sen tiedot saa esille painamalla Lisätietoja-painiketta.
Ominaisuus astuu oletuksena käyttöön kaikille yllä mainittujen puhelinten omistajille, jos puhelin kokee sen tarpeelliseksi. Onneksi sen saa myös halutessaan pois käytöstä. Jos et siis halua, että vuotta vanha laitteesi alkaa hidastumaan tarkoituksellisesti, mene puhelimen Asetuksiin, valitse Akku, Akun kunto ja lue akkusi tämän hetkinen kunto. Jos näet alla olevan viestin, voit ottaa ominaisuuden pois käytöstä viestin lopussa olevasta linkistä. Jos puhelimesi ei puolestaan näytä kyseistä viestiä, laitteesi tukee tällä hetkellä normaalia huipputehoa.
Applen mukaan ominaisuuden tuominen oli välttämätöntä iPhonejen pitkäikäisyyden varmistamiseksi, mutta yhtiö joutuu käsittelemään siitä huolimatta lukuisia oikeusjuttuja. Geekbenchin mukaan valmistaja sai myös 5 miljoonan euron sakon Italiassa ominaisuuden peittelystä.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Tällä kertaa Apple on onneksi avoimempi asian suhteen. Emme vielä tiedä nähdäänkö samanlainen päivitys vuoden päästä myös iPhone XS:lle, XS Maxille ja XR:lle, mutta emme yllättyisi, jos Apple päättäisi tehdä niin.
[Lähde: The Verge]
Onko vanha iPhonesi hidastunut niin paljon, että olisi aika päivittää uuteen? Lue alta mietteemme uudesta iPhone-mallistosta:
While she's happiest with a camera in her hand, Sharmishta's main priority is being TechRadar's APAC Managing Editor, looking after the day-to-day functioning of the Australian, New Zealand and Singapore editions of the site, steering everything from news and reviews to ecommerce content like deals and coupon codes. While she loves reviewing cameras and lenses when she can, she's also an avid reader and has become quite the expert on ereaders and E Ink writing tablets, having appeared on Singaporean radio to talk about these underrated devices. Other than her duties at TechRadar, she's also the Managing Editor of the Australian edition of Digital Camera World, and writes for Tom's Guide and T3.