Uudet Intel-huhut vihjailevat 10-ytimisten suorittimien olevan tuloillaan

Intel 10-core processor

Coffee Lake -suorittimien myötä Intel esitteli maailmalle ensimmäiset valtavirtaan saapuneet 8-ydin suorittimet, ja nyt näyttäisi siltä, että yhtiö on valmis seuraavaan loikkaan.

Taiwanilaiselta keskustelufoorumilta lähtöisin olevien huhujen mukaan Intel kehittää parhaillaan uutta 10-ytimistä ja 20-säikeistä keskussuoritinta, joka tunnetaan tällä hetkellä koodinimellä Comet Lake. Viestin mukaan piiri perustuisi jälleen Intelin 14 nm -teknologiaan.

Jos huhut osoittautuvat todeksi, kyseessä olisi ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun Intel ohittaisi AMD:n yhtiöiden välisessä sodassa keskussuorittimiensa suorituskyvyistä. Liike tuntuisi myös loogiselta siihen nähden, että AMD on aikeissa julkaista uuden 7 nm Zen 2 -sirun CES 2019 -tapahtumassa.

Nykyinen 8-ytiminen ja 16-säikeinen Intel Core i9-9900K on jo osoittautunut todelliseksi tehopedoksi. Olemme nimenneet sen parhaimmaksi suorittimiseksi, sillä Core i9 -sirut päihittävät AMD Ryzen Threadripperin toisen sukupolven keskussuorittimet useammassa benchmark-testissa ja maksavat lisäksi 25 - 50 % vähemmän.

Tosin Intel Core i9-9900K lähtevät Suomessa edullisimmillaan kohtuuttomasta 555 eurosta, joten epäilemme huhuillun 10-ytimisen suorittimen lähtöhinnan olevan mahdollisesti jopa yli 700 euroa.

Nykyiset huhut ovat kuitenkin varsin epäluotettavat, sillä ne perustuvat täysin anonyymiin foorumipostaukseen, eikä niihin siksi kannata vielä tukeutua liiaksi. Pidämme kuitenkin aihetta silmällä, jos jotain uutta ilmaantuu.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.