Slackin myynti näyttäisi saavan sinettinsä lähipäivinä
Salesforce on saamassa Slack-ostoksensa maaliin
Viimeisen viikon ajan runsaasti huomiota herättänyt huhu Slack-kaupasta näyttäisi saavan huomenna tiistaina virallisen sinettinsä. Tiedon takana oleva lähde kertoo Salesforcen maksavan loppusummasta puolet rahana ja puolet osakkeina, kertoo CNBC.
Huhujen mukaan hinta vastaisi Slackin nykyarvoa, joka on roimat 24 miljardia dollaria. Yhtiön arvo on ollut vahvassa nousussa viimeisten päivien ajan. Huhut kaupasta ovat nostaneet Slackin osaketta kahdeksan prosentin verran.
Mikäli kauppa todella saadaan maaliin asti, voidaan sitä pitää merkittävänä sulkana Salesforcen toimitusjohtaja Marc Benioffin hattuun. Benioffin kerrotaan himoinneen Slackin ostamista suuremman yhtiön siipien suojaan jo pidemmän aikaa.
- Tässä ovat parhaat työkalut ja sovellukset etätyöskentelyyn ja kommunikointiin
- Paras ohjelma videopuheluihin: lisävauhtia kotikonttorin etäpalavereihin
- Viisi vinkkiä kotikonttoriin – suunnittele oikeat puitteet etätyöhön
Vakiintunut asema ja sopiva hinta
Alkuperäisten tietojen mukaan Salesforce oli ostamassa Slackin jo viime tilikauden aikana. Tuolloin hanke kuitenkin tyssäsi Benioffin näkemykseen, jonka mukaan myyntihinta oli liian korkea. Nyt loppusumma vaikuttaisi kuitenkin olevan mieleinen etenkin huomioiden, että yhteistyösovellus on selvinnyt kunnialla erittäin haasteellisesta vuodesta 2020.
Salesforce on ollut viimeisten vuosien aikana kiireinen toimija. Yhtiö nappasi vuonna 2018 suojiinsa integraatioihin keskittyneen Mulesoftin 15,3 miljardin dollarin hintaan sekä Tableaun viime vuonna huimaan 15,3 miljardin dollarin hintaan. Slack todennäköisesti on vieläkin arvokkaampi ostos.
Mahdollisen diilin uskotaan hyödyttävän molempia osapuolia. Toisaalta Slack nähdään reittinä muihin Salesforcen palveluihin, kun taas Salesforce tuo Slackille lisää taustatukea erityisesti taistelussa Microsoft Teamsia vastaan.
Oletko ammattilainen? Tilaa meidän uutiskirjeemme
Rekisteröidy TechRadar Pro -uutiskirjeen tilaajaksi saadaksesi uusimmat uutiset, mielipiteet, artikkelit ja oppaat yrityksesi menestyksen parantamiseksi!
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.