LG G8:ssa huhutaan olevan kaksi toisiinsa yhdistyvää näyttöä

LG G8

Väitteet LG:n puhelinpuolen kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja. Itse asiassa yhtiö on aikeissa esitellä maailmalle tänä vuonna puhelinmallin, jossa on kaksi erillistä näyttöä.

Koreassa julkaistun uutisen mukaan LG G8 aiotaan julkistaa ensi kuussa MWC 2019 -tapahtumassa, ja siinä kerrotaan olevan omaperäinen tuplanäyttöratkaisu, jolla yhtiö aikoo kilpailla tulevia taitettavia puhelimia vastaan.

Uusi malli on viralliselta nimeltään LG G8 ThinQ, ja se poikkeaa muista taitettavista malleista kuten Samsung Galaxy X:stä siten, että siinä on kaksi erillistä näyttöä yhden taipuisan näytön sijaan.

Näyttöjen tarkkoja mittoja ei ole vielä kerrottu, mutta erillään mitattuina LG G8:n pienemmän näytön kerrotaan olevan neljä tuumaa (korealaisessa uutisessa mainitaan kolme tuumaa, mutta meille on kerrottu, että kyse on mahdollisesti leveydestä). Yhdistettynä näytön kooksi muodostuisi seitsemän tuumaa, mikä on nykyisten isompien puhelinten tai pienten tablettien kokoa.

CNET väittää, ettei kyseessä ole oikeasti edes taitettava puhelin, kuten alkuperäinen eteläkorealainen lähde väittää. Kuinka näytöt liittyvät toisiinsa on silti yhä mysteeri, mutta LG:n kerrotaan onnistuneen tehneen siitä hyvin saumattoman.

Vaikka uutinen osoittautuu todeksi, LG G8 ThinQ ei ole ensimmäinen puhelin, joka käyttää kahta toisiinsa liittyvää näyttöä. ZTE Axon M sekä Sonyn taitettava konseptipuhelin hyödyntävät samaa tekniikkaa. ZTE:n mallissa on tosin saranat.

ZTE:n puhelin onkin tästä syystä paksu laite, ja sen näyttöjen välissä kulkee paksu sauma. LG G8:n näytön kerrotaan sen sijaan näyttävän yhdeltä isolta näytöltä ollessaan yhdistetty.

LG G8

LG G8:ssa saattaa olla pienempi kolmen tuuman näyttö taitettuna ja 7 tuuman näyttö yhdistettynä.

Miksi LG:n mielestä kaksi näyttöä päihittää yhden

Lähteiden mukaan LG:n kahden näytön suunnitteluratkaisu johtuu hinnasta. Kaksi yhteensovitettavaa näyttöä on yksinkertaisesti edullisempi valmistaa kuin taitettava malli. Samsungin tulevien taitettavien puhelinten odotetaankin maksavan lähes 1 800 dollaria.

LG:n puhelimen hinnan kerrotaan asettuvan sen sijaan nykyisten huippumallien tietämille, eli noin 900 dollarin paikkeille.

Hintaeron uskotaankin olevan LG:n keino kääntää mobiiliosastonsa lasku positiiviseksi sekä merkki siitä, että yhtiö on aikeissa tarjota jälleen laatua älypuhelimillaan.

Uusitut ohjelmistot LG G8:lle ja muille malleille

Kaksi näyttöä ei jää myös ainoaksi uudeksi asiaksi. Taitettavan mallin lisäksi LG:n odotetaan esittelevän kokonaan uusi käyttöliittymä, jota kutsutaan Touchless-syötöksi.

Uuden ohjaustavan kerrotaan tunnistavan puhelimen etualaan sijoitettujen sensoreiden avulla käsien liikkeet ilman fyysistä kontaktia. Lähteiden mukaan sormien liikkeet, kuten pyyhkäisyt, tunnistettaisiin 20-30 cm päästä ruuduista.

Teknologian tavoitteena on helpottaa kahden taitettavan näytön käyttöä näiden ollessa missä tahansa asennossa. Touchless-syöttöä suunnitellaan integroitavaksi LG G8:n lisäksi myös muihin yhtiön puhelinmalleihin, kuten V-sarjalaisiin.

Odotamme kuulevamme lisää LG G8:sta lähiviikkoina ennen 25. helmikuuta järjestettävää MWC 2019 -tapahtumaa sekä tietenkin ennen Samsung Galaxy S10:n julkaisua 20. helmikuuta.