iPhone 8 ja iPhone 7 vedettiin myynnistä Saksasssa

Kiinan tuomioistuin kielsi viikko sitten vanhempien iPhone-mallien myynnin Kiinassa ja nyt Saksa seuraa perässä. Taustalla on Applen ja Qualcommin välinen riita, joka koskee iPhone 7:ssä ja iPhone 8:ssa käytettävää teknologiaa.

Qualcommin ja Applen välinen riita ei ole mikään yllättävä uutinen, sillä se on ollut käynnissä jo kahden vuoden ajan. Viimeisimmät syytökset liittyvät kuitenkin siihen, että Apple olisi varastanut suoritinvalmistajan immateriaalioikeuksia.

Apple aikoo valittaa Saksan tuomioistuimen päätöksestä, mutta iPhone 7 ja iPhone 8 on toistaiseksi vedetty pois myynnistä kaikista yhtiön 15 myymälästä ympäri Saksaa. Vanhempia malleja saa kuitenkin edelleen ostettua kolmansien osapuolten kautta. Kaikki uudemmat mallit ovat myynnissä normaalisti, eikä niihin kohdistu Qualcommin oikeustoimia.

Kiinan myyntikielto liittyi tiettyihin kuvaeditointi- ja kosketusnäyttöpatentteihin, mutta Apple reagoi tilanteeseen nopeasti poistamalla kyseiset ominaisuudet iOS:stä. Nyt Applen puhelimet ovat jälleen normaalisti myynnissä Kiinassa.

Saksan tapauksessa kyseessä on kuitenkin iPhonen virransäästöominaisuuksista, joten jää nähtäväksi pystyykö Apple korjaamaan asian pelkällä ohjelmistopäivityksellä saadakseen mallit takaisin kauppojen hyllyille.

Emme yllättyisi, jos iPhone-malleja vedettäisiin myynnistä myös muista maista, sillä Qualcomm on yltynyt ärhäkälle puolustuskannalle patenttiensa suhteen. Jää siis nähtäväksi, mihin yritysten välinen riita lopulta johtaa.

Harry Domanski
Harry is an Australian Journalist for TechRadar with an ear to the ground for future tech, and the other in front of a vintage amplifier. He likes stories told in charming ways, and content consumed through massive screens. He also likes to get his hands dirty with the ethics of the tech.