iPhone 11:n julkaisuun on vielä muutama kuukausi, mutta olemme tuttuun tapaan alkaneet kuulla huhuja tulevasta puhelimesta jo hyvissä ajoin. Sanottakoon kuitenkin jo heti alkuun, että näin aikaisia huhuja on vielä mahdotonta vahvistaa.
Yksi huhu on joka tapauksessa pysynyt samana käytännössä kaikissa vuodoissa: uusi iPhone 11 näyttäisi saavan kolmoiskameran. Kameran huhuttu muotoilu ei kuitenkaan välttämättä miellytä kaikkia Apple-käyttäjiä, sillä moduulista näyttäisi tulevan melko massiivinen.
Viimeisin huhua tukeva vuoto julkaistiin tänään, kun vuotosivusto SonnyDickson.com paljasti kuvia iPhone 11:n tulevista suojakuorista. Sivusto kertoo saaneensa kuvat "luotettavilta kiinalaislähteiltä". Kuvista näkyy selvästi, että suojakuoriin on jätetty suuri neliönmuotoinen aukko kameramoduulia varten. Suojakuorten mitat on suunnattu "iPhone XI:lle" ja "iPhone XI Maxile".
Myös SlashLeaks julkaisi kuvia uusista suojakuorista iPhone 11:lle. Niiden yhteydessä näkyvä havainnekuva saattaa antaa meille samalla osviittaa puhelimen kameramoduulin muotoilusta – eikä kuva ole kovin mairitteleva.
Täytyy tietysti muistaa, etteivät vuodetut kuvat ole virallisista lähteistä. Vaikka kyseessä olisikin iPhone 11:n tämänhetkinen prototyyppi, lopullinen puhelin saattaa muuttua vielä merkittävästi sulavalinjaisemmaksi. Pidämme kuitenkin todennäköisenä, että Apple päätyy joka tapauksessa kolmoiskameraan.
- Tutustu myös vertailuumme tämän hetken parhaista puhelimista