iOS 12 -betan mukaan voimme odottaa lähes reunatonta iPad Prota

Uuden iPad Pron julkaisupäivä asettuu todennäköisesti vielä tämän vuoden puolelle ja iOS 12 -betaan piilotetun lähdekoodin perusteella kyseessä olisi varsin mittava päivitys. iPad Pro saattaa olla Applen ensimmäinen likimain reunaton tabletti.

Vastikään iOS 12:n viidennestä kehittäjäbetasta löydetyssä iPad-ikonissa on huomattavasti nykyisiä iPadeja ohuemmat näytön reunat. Ikonissa ei myöskään näy aiemmista iPadeista tuttua kotipainiketta eikä etukameraa.

Aiemman huhun mukaan Face ID saattaa toimia iOS 12:ssa myös vaakatasossa, joten Apple saattaa hyvinkin suunnitella iPhone X:stä tuttua ratkaisua: Touch ID:n korvaamista Face ID:llä.

Vähemmän tarttumapintaa

Lähde: 9to5Mac

Lähde: 9to5Mac

Ikonissa ei itse asiassa näkynyt näyttölovea, joten emme ole vielä varmoja siitä, miten Face ID -teknologia tai esimerkiksi videopuhelut käytännössä toteutettaisiin. On tietysti mahdollista, että betaikonissa ei yksinkertaisesti vain ole vielä notchia, toisaalta Apple on myös saattanut onnistua kehittämään tekniikan niin pienikokoiseksi, että se mahtuisi näytön yläreunaan.

9to5Macin bongaamaa ikoni löytyi akkukäytön seurantaan tarkoitetusta käyttöliittymästä. Ei olisi mitenkään mahdotonta, että ikoni pitäisi paikkansa, sillä esimerkiksi viime vuonna julkaistu HomePod paljastui iOS-päivityksen betakoodista.

Applen odotetaan esittelevän ainakin uusi iPhone-mallistonsa ja Apple Watch 4 perinteisessä syyskuisessa julkistustilaisuudessaan. Lukuisten huhujen mukaan samassa tilaisuudessa saatettaisiin nähdä myös uudet iPad Prot.

Lähde: 9To5Mac

James Peckham

James is Managing Editor for Android Police. Previously, he was Senior Phones Editor for TechRadar, and he has covered smartphones and the mobile space for the best part of a decade bringing you news on all the big announcements from top manufacturers making mobile phones and other portable gadgets. James is often testing out and reviewing the latest and greatest mobile phones, smartwatches, tablets, virtual reality headsets, fitness trackers and more. He once fell over.