Instagram tuo vuosia haikaillun fiidinäkymän takaisin
Kronologisuus palaa vuonna 2022
Instagram on tuomassa takaisin kronologisen syötteen viiden vuoden tauon jälkeen. Tällä hetkellä suosittu sosiaalisen median palvelu järjestää julkaisut algoritmilla ennakoidun kiinnostuksen mukaan.
Asia nousi esille, kun Instagram-pomo Adam Mosseri oli keskustelemassa Yhdysvaltain senaatin kanssa palvelussa ilmenneistä hyväksikäyttötapauksista. Kohun aiheuttivat Frances Haugenin vuotamat dokumentit.
Palvelu luopui julkaisujärjestyksessä esitetystä fiidistä vuonna 2016. Sittemmin Instagram on järjestänyt julkaisut arvioidun kiinnostuksen mukaan. Tämän vuoksi syötteessä näkyy omien seurattujen kohteiden lisäksi myös sattumanvaraisia viestejä, jotka pohjautuvat aiempiin kommentteihin, tykkäyksiin sekä seurattaviin henkilöihin.
Vaikka algoritmi on tarjonnut monille runsaasti seurattavaa, eivät kaikki ole olleet tästä mielissään. Useat käyttäjät haluaisivat seurata ainoastaan tuttujaan sekä fanituksen kohteitaan.
Milloin syötteen aikajatkumo korjaantuu?
Mosserin vahvistama aikajärjestyksellinen näkymä on monille helpotus. Vaikka nykyistä syötettä on seurattu jo viiden vuoden ajan, ei se miellytä isoa osaa käyttäjistä. Nykyisellään kun tapaa monesti törmätä kuviin ja tietoihin, jotka ovat useita päiviä vanhoja.
Aikajärjestyksellistä näkymää onkin toivottu pitkään. Valitettavasti lisäyksen saapumisen ajankohta ei ole kuitenkaan vielä täysin varmaa.
We want to be clear that we’re creating new options — providing people with more choices so they can decide what works best for them — not switching everyone back to a chronological feed. You can expect more on this early next year!December 8, 2021
Uudistuksesta saadaan lisätietoja alkuvuodesta 2022. Toistaiseksi jatkammekin siis algoritmin muovaaman syötteen seuraamista.
Get the best Black Friday deals direct to your inbox, plus news, reviews, and more.
Sign up to be the first to know about unmissable Black Friday deals on top tech, plus get all your favorite TechRadar content.
Analyysi: Oliko algoritmille koskaan tarvetta?
Instagram on viime aikoina työstänyt monia toivottuja muutoksia. Tämän vuoksi palveluun on lisätty mahdollisuus verkkoselaimella julkaisemiseen sekä tumman tilan käyttöön. Molemmat lisäykset ovat saaneet runsaasti kiitosta.
Syötteen rajallisuus on ärsyttänyt käyttäjiä jo vuosien ajan, eikä muutosvastarinta ole laantunut kokonaan missään vaiheessa. Iso osa käyttäjistä haluaisi selata näkymään uusimmasta viestistä vanhimpaan. Tämän vuoksi Twitter sekä Facebook ovat palauttaneet ominaisuuden repertuaariinsa.
Instagramin tapauksessa kronologisuus voi olla jopa tärkeämpää kuin mainituilla kilpailijoilla. Kuvien ja videoiden tapauksessa pyritään viestimään juuri eletystä hetkestä ja sen tunnelmasta. Esimerkiksi joulun aikaan onkin mukavampi nähdä muita tonttulakkeihin pukeutuneita ystäviä kuin vanhoja Halloween-nostoja.
Joka tapauksessa vanhan syötenäkymän palauttaminen on tervetullut lisäys. Toivottavasti päivitys saapuu siis alkuvuodesta 2022.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.