Honor Watch GS Pro -älykello julkaistaan Suomessa marraskuussa

honor watch gs pro
(Kuva: Future)

Honor on paljastanut julkaisevansa uuden Watch GS Pro -älykellon Suomessa marraskuun 9. päivä. Ennakkomyyntikampanja käynnistyy jo 30. lokakuuta, minkä aikana kellon oheen saa IP54-suojatut Honor Chouce TWS Earbuds -kuulokkeet.

Älykellon suositushinta on 249 euroa.

Laite on kehitetty erityisesti seikkailu- ja talvikäyttöön. Sen merkittävimmät uutuudet ovat treenivalikoimaa laajentavat vaellus- ja vuorikiipeilyominaisuudet. Näiden lisäksi mukana kerrotaan olevan yli 100 lajia, joiden joukossa ovat muun muassa juokseminen ja pyöräily ulko- sekä sisätiloissa, avovesiuinti, triathlon, hiihto lumilautauilu ja laskettelu.

Maailmalla jo aiemmin tänä vuonna julkaistu kello on saanut kehuja. Tuote palkittiin IFA-messuilla Outdoor Innovation Wearable Gold Award -palkinnolla.

– Honorin puettavien laitteiden liiketoiminta on kasvanut Suomessa huimasti. Kehitämme koko ajan tuotteitamme ja monipuolistamme mallistoamme niin, että valikoimasta löytyy varmasti sopiva tuote eri tarpeeseen ja vaatimustasoon. Haluamme palvella käyttäjiä entistäkin paremmin ja pystyä täyttämään heidän toiveensa, kertoo myyntijohtaja Jaakko Koski-Lammi.

– Edistyksellisen teknologian ja uusimpien innovaatioiden avulla aktiivinen elämä on entistäkin helpompaa ja monipuolisempaa, ja korkeatasoisten älykellojemme myötä siitä saa entistäkin enemmän irti. Honor Watch GS Pro sopii tänne pohjoisen vaativiin oloihin täydellisesti: huippukestävä rakenne ja erityisen pitkä akun kesto vetoaa suomalaisiin.

Akku kestää viikkoja

Kellossa on 1,39-tuumainen AMOLED-näyttö, jonka kirkkaus reagoi ympärisön valoon. Tämän luvataan auttavan erityisesti ulkoilmassa.

Laitteen sisällä on Kirin A1 -järjestelmäpiiri, joka optimoi akunkeston. Perustoimintoja käyttämällä virtaa riittää jopa 25 päiväksi. Puolen tunnin latauksen luvataan tarjoavat puhtia viikoksi.

Honor korostaa myös tuotteen olevan erittäin kestävä. Älykello on läpäissyt joukon Yhdysvaltain armeijan kehittämiä teistejä. 14 erityyppistä MIL-STD-810G-koetta mittaavat muun muassa matalapainetta, korkeaa lämpötilaa, matalaa lämpötilaa, nesteiden aiheuttamaa saastumista, aurinkosäteilyä, sadetta, kosteutta, pölyä, upotusta, tärinää ja iskuja.

Watch GS Prossa on kaksitaajuinen satelliittipaikannusjärjestelmä. Sen "Route Back" -ominaisuus varmistaa eksyneen käyttäjän takaisin aiemmalle reitille.

Honor Watch GS Pro julkaistaan marraskuun 9. päivä 249 euron suositushintaan.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.