GTA 6 saattaa sijoittua Rio de Janeiroon

best GTA 5 mods
(Kuva: GTA V Redux)

Grand Theft Auto 6 -huhut ovat saaneet uutta tuulta alleen, sillä tällä kertaa on vuodettu tietoa tulevan suurpelin kartasta.  

Vastaavia karttavuotoja on ilmaantunut vuoden aikana huomattavia määriä ja viimeisin lisäys huhujen sarjaan pulpahti pinnalle aiemmin tällä viikolla. Nyt karttavuotoja on kaiken kaikkiaan neljä kappaletta ja kaikki vuodot vaikuttaisivat kertovan eri alueesta. 

Viimeisintä vuotoa on seurannut aktiivinen spekulointi GTA 6:n Reddit-sivulla: voiko tuleva peli todella sijoittua Rio de Janeiroon kokonaan tai edes osaksi. Langan alkuperäinen aloittaja on verrannut kolmatta vuodettua karttakuvaa oikean maailman Rioon.  

Tällä hetkellä spekuloinnit ovat vielä hataralla pohjalla, mutta viimeisin teoria vaikuttaisi korreloivan fanien aiempien huhujen ja spekulointien kanssa, minkä minkä mukaan GTA 6 voisi sijoittua osaksi Etelä-Amerikkaan.

Vasta huhupuhetta

GTA 5

(Image credit: Rockstar Games)

GTA 6 on pitkään odotettu jatko-osa huippumenestyneelle pelisarjalle ja sen fanit janoavat tietää seuraavasta teoksesta lisää. Karttavuodot saivat alkunsa 4Chan-sivustolla, joten vuotojen paikkansapitävyys pitää ottaa isolla hyppysellisellä suolaa.  

Tähän mennessä GTA 6 -huhut ovat väittäneet pelin tapahtumien sijoittuvan kaikkialta USA:n Virginiasta Englannin Lontooseen. Silmiinpistävin tieto pyörii "Project Americas" -koodinimen ympärillä, mikä voisi viitata pelipaikkojen olevan sekä Yhdysvallat että Etelä-Amerikka, ja että alueet olisivat saaneet inspiraationsa aidoista paikoista. 

Vastaavanlaisia huhuja on kuitenkin paljon liikkeellä ja monet niistä on tehty tarkoituksenaan huijata pelisarjan faneja.

Vaikka Take-Two Interactive osallistuu E3-tapahtumaan tänä vuonna, emme odota suurempia uutisia GTA 6:sta koskien. Rockstar tulee todennäköisesti kertomaan GTA 5 -pelin tuomisesta PS5- ja Xbox Series X -konsolille luultavasti marraskuuksi.

Sauli Partanen

Sauli Partanen on freelancer toimittaja ja sisällöntuottaja, joka pyrkii tuottamaan rehellistä tietoa ympäröivästä peli- ja tekniikkamaailmasta.