Skip to main content

Google Stadia julkaistaan luvattua karsitumpana versiona

(Image credit: TechRadar)

Google Stadia julkaistaan 19. marraskuuta, mutta Redditissä järjestetyssä kyselytuokiossa kehittäjien kanssa paljastui, ettei muutamat toiminnot ole käytettävissä vielä palvelun julkaisupäivänä.

Stadia-pelit eivät tue heti julkaisussa vielä paikallista moninpeliä, minkä lisäksi peleistä saatavat saavutukset eivät tule käyttäjien näkyviin vasta kuin loppuvuodesta 2019. Saavutukset kuitenkin kerätään talteen, vaikka niistä ei saa julkaisussa erillistä ilmoitusta.

Palvelu ei tue myöskään julkaisussa Crowd Play -toimintoja, jonka avulla suoratoistajat voivat pelata katsojien kanssa samaa peliä, Stadia-tilausten lahjoittamista, tallennustietojen siirtämistä tilien välillä tai vanhempia Roku Ultra -laitteita. Toisin sanoen Google Stadia tukee julkaisussa ainoastaan Stadia-ohjaimen mukana tullutta Chromecast Ultra -laitetta.

Kaikki yllä mainitut toiminnot on tarkoitus lisätä palveluun aikanaan, ja osa niistä lisätään jo joulukuun aikana. Mutta kun yhtälöön lisätään palvelun 12 pelin julkaisuvalikoima sekä langattoman ohjaintuen puute Google Chromecast -laitteiden  ulkopuolella, suoratoistopalvelun julkaisu ei näytä järin hyvältä.

Kokeileeko Google onneaan?

Stadiaa kohtaan suunnattu hype tuntuisi laskeneen julkaisun lähestyessä, kun alun kiinnostus AAA-pelien suoratoistamisesta ovat kohdanneet Googlen palvelun totuuden. Kyseessä ei ole niinkään pelien Netflix, vaan valikoima pelejä, joita voi pelata ilman omaa tietokonetta tai konsolia.

Julkaisussa puuttuvat ominaisuudet eivät tosin ole itsessään mitään uutta. Monet nykyiset ohjelmat ja palvelut saavat säännöllisiä päivityksiä, muutoksia ja parannuksia elinkaarensa aikana. Esimerkiksi Steam ja Epic Games Store päivittyvät jatkuvasti, minkä lisäksi myös Fortniten kaltaiset pelit saavat lisäsisältöä tuovia päivityksiä.

(Image credit: Epic Games)

Kun Nintendo Switch Online julkaistiin vuonna 2018, se oli ominaisuuksiltaan hyvin karsittu palvelu. Sittemmin NES- ja SNES-pelien lisääminen on antanut palvelulle katetta.

Vaikka Stadia tuo käyttäjille helppokäyttöisyyden, palvelun pelivalikoima on yksinkertaisesti julkaisussa vain liian heppoinen, eikä siinä ole samankaltaisia ominaisuuksia kuten PS4:ssä tai Xbox Onessa.

Lähde: IGN