Google Pixel 5a paljastetaan todennäköisesti elokuussa
Älypuhelin julkistetaan ja tuodaan kauppoihin saman kuun nimissä

Google Pixel 5a saattaa saapua yleisön ihailtavaksi jo pian, sillä viimeisin vuoto arvelee älypuhelimen julkistuksen tapahtuvan elokuussa.
Huhut tulevat Bloomberg-sivuston Mark Gurmanilta, jolla on kiitettävä historia vuotojen suhteen, vaikkakin Applen tuotteista. Hänen mukaansa Pixel 5a paljastetaan ja tuodaan kauppojen hyllylle elokuun aikana.
Vaikka kyseessä onkin epävirallinen tieto, kuulostaa väite uskottavalta. Gurman on luotettu lähde ja myös edellinen vuoto on osoittanut elokuuhun. Google on myös itse todennut, että Pixel 5a paljastetaan samoihin aikoihin kuin "viime vuoden a-sarjan [Pixel 4a] -puhelin julkistettiin", mikä oli viime vuoden elokuussa.
- MWC 2021: ajankohta, uutiset ja huhut
- Listasimme parhaat 5G-puhelimet
- Tässä ovat vanhuksille sopivimmat puhelimet
Ei ehkä Suomeen asti
Miten maailmanlaajuisen lanseerauksen Pixel 5a saa, on vielä epäselvää. Google on maininnut tähän päivään mennessä vain Yhdysvallat ja Japanin, joten on mahdollista että Eurooppa ja Suomi jäävät uuden luurin ulottumattomiin.
Sen sanottuaan, yhtiö on puhunut levityksestä ainoastaan Pixel 5a 5G -älypuhelimen suhteen, joten on mahdollista, että 4G-malli saapuu laajemmalle yleisölle.
Mikäli Pixel 5a ei tule Suomeen, valtaosa maista saa käsiinsä todennäköisesti Google Pixel 6- ja Pixel 6 Pro -puhelimet, joiden oletetaan näkevän päivänvalon lokakuussa.
Suomalaiset saavat käsiinsä siis jonkun Google Pixel -puhelimen vielä tämän vuoden puolella.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Lähde: XDA Developers
Sauli Partanen on freelancer toimittaja ja sisällöntuottaja, joka pyrkii tuottamaan rehellistä tietoa ympäröivästä peli- ja tekniikkamaailmasta.

Google Pixel 9 -vuoto vihjaa jättiuutuuteen

Google Pixel 9 näyttää helpottavan kosketusnäytön käyttöä