Google IO 2019:n kaikki tärkeimmät julkistukset

Lähde: Google I/O

Googlella on tapana julkistaa isoja uutisia yhtiön vuotuisessa Google IO -kehittäjäkonferenssissa. Viime vuonna saimme valtavan päivityksen Android P -käyttöjärjestelmään, ensimmäiset tiedot Google Mapsin AR-tilasta sekä liudan uusia ominaisuuksia Googlen kattavaan palvelu- ja laitetarjontaan.

Tänä vuonna tapahtumasta keskusteltiin paljon jo ennakkoon, eikä vähiten yhtiön huhutun Google Pixel 3a -puhelimen ja heidän vahingossa vuotaman Google Home Hubin takia. Ja kuinka ollakkaan, näimme molemmat ja paljon muuta.

Lue alempaa, mitä kaikkea Google IO 2019 -keynotessa julkistettiin sekä tämän hetkiset tiedot niiden saatavuudesta, hinnasta ja ominaisuuksista.

Google Pixel 3a

Lähde: Google

Lähde: Google

Olimme saaneet puhelimesta jo hyvän kuvan vuodettujen renderikuvien perusteella, mutta tämä oli Googlen ensimmäinen virallinen julkistus Google Pixel 3a -puhelinten osalta. Kyseessä on hinnaltaan keskiluokkainen malli, jossa on kuitenkin lippulaivoihin verrattavissa olevat speksit. Hinnaksi kerrottiin 399 dollaria.

Toisin kuin yhtiön huippuluokan Pixel-puhelimissa, tässä mallissa on 3,5 mm kuulokeliitäntä heille, jotka eivät ole vielä luopuneet langattomista kuulokkeista.

Voit lukea mietteemme puhelimesta Google Pixel 3a -ensituntumasta.

Google Pixel 3a ei ole näillä näkymin saapumassa Suomeen.

Google Pixel 3a XL

Lähde: TechRadar

Lähde: TechRadar

Jos kaipaat halvempaa Pixel-puhelinta, mutta et halua luopua näytön koosta, silloin 6-tuumainen Google Pixel 3a XL on sinulle.

Se on aavistuksen kalliimpi kuin tavallinen Pixel 3a, mutta siinä on yhtä tehokkaat speksit, kamera, muotoilu ja ominaisuudet aina kuulokeliitännästä lähtien.

Kyseessä on varsin vakuuttava malli, jonka ensimmäiset mietteemme voit lukea Google Pixel 3a XL -arviosta.

 Google Pixel 3a XL ei ole näillä näkymin saapumassa Suomeen. 

Google Nest Hub Max

Lähde: Google

Lähde: Google

Yhtiö julkisti Google Nest Hub Maxin vahingossa omilla kotisivuillaan viime kuussa, mutta Google IO 2019:ssä saimme virallisen julkistuksen. Kyseessä on Google Nest- ja Home-tuotteiden yhteenliitos, joka jatkuu puheiden mukaan myös jatkossa.

Sekavasta brändäyksestä huolimatta Nest Hub Maxissa on 10 tuuman näyttö verrattuna Home Hub Maxin 7-tuumaiseen vastaavaan, minkä lisäksi siinä on Nest-turvakamera videopuheluita ja etävideovalvontaa varten.

Google on tietoinen yksityisyyden ympärillä vellovasta keskustelusta, joten mainospuheissa nostettiin esille, että Nestin kamera tallentaa ainoastaan ollessaan päällä. Lisäksi laitteen selkämyksessä on fyysinen nappi, jota painamalla laitteen kamera ja mikrofoni otetaan pois käytöstä.

Google Duon välityksellä käyttäjät voivat keskustella minkä tahansa iOS- tai Android-laitteen, tietokoneen tai Chrome-selaimen kanssa. Nest Hub Max julkaistaan kesällä Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Australiassa hintaan 229 dollaria.

Lue mietteemme Google Nest Hub Maxista ensiarviostamme.

Google Home Hub halpenee ja laajenee

Lähde: Google

Lähde: Google

Googlen siirtyessä Nest-brändin kaiuttimiin, yhtiön aiempi Google Home Hub muuttuu halvemmaksi (149 dollarista 129 dollariin) ja saapuu "12 uudelle markkina-alueelle ja tukee yhdeksää uutta kieltä."

Android Q -beta ja tumma teema

Lähde: Google

Lähde: Google

Androidin seuraava käyttöjärjestelmä, Android Q, ei ilmesty kuin vasta myöhemmin tänä vuonna, mutta se ei estänyt Googlea esittelemästä tulevan päivityksen uusia ominaisuuksia.

Käyttöjärjestelmän myötä turva-asetukset nousevat entistä korkeammalle sijalle valikoissa, minkä lisäksi puhelin antaa ilmoituksen aina, kun sovellus yrittää päästä käsiksi käyttäjän sijaintitietoihin sekä estää tämän, kun sovellus suljetaan.

Näimme myös pikaisesti Android Q:n uuden tumman teeman, joka muuttaa puhelimen taustan mustaksi ja aktivoi akunsäästötilan.

Parannellut hakutoiminnot ja AR-tilat

Lähde: TechRadar

Lähde: TechRadar

Google käynnisti keynoten Full Coveragella, joka on yhtiön hakutulosten laajennettu ja älykkäämpi algoritmi. Jos käyttäjät etsivät jotain tietoa (esimerkiksi Brexitistä), hakukone näyttää tapahtumien aikajanan ja kertoo tarkemmin sekä yksityiskohtaisemmin tapauksesta yksittäisten hakutulosten lisäksi.

Google aikoo etsiä myös tapoja tuoda 3D-mallit osaksi hakutuloksia, jolloin ne voi projisoida lisätyn todellisuuden avulla ympäristöön puhelimen kameran kautta. Jos olet esimerkiksi ostamassa uutta huonekalua, voit mallata sitä suoraan olohuoneesi muiden kalustojen rinnalla.

Duplex saapuu verkkoon

Saimme nähdä viime vuonna vilauksen Google Duplexista, kun tekoälyohjelma varasi ajan itsekseen kampaajalle. Duplex on tällä hetkellä saatavilla 44 Yhdysvaltain valtiossa, joissa se auttaa käyttäjiä välttämään ihmiskontakteja muun muassa ajanvarausten suhteen.

Yhtiö aikoo kuitenkin laajentaa ominaisuuden verkkoon, jolloin Google Assistant osaa varata automaattisesti esimerkiksi teatterilippuja ja vuokra-autoja sekä auttaa täyttämään hakemuksia ilman, että käyttäjän tarvitsee kirjoittaa sanaakaan. Tapahtumassa ei kuitenkaan kuultu, saadaanko palvelu joskus myös muuallekin kuin Yhdysvaltoihin.

Ajotila

Lähde: Google

Lähde: Google

Vaikka Google Assistant on mielistellyt aiemmin ajo-ominaisuuksien suhteen, Google julkisti nyt virallisesti uuden ajotilan, jonka avulla puhelinta voi käyttää turvallisesti autossa.

Toiminto aktivoituu sanomalla "Hey Google, let's drive", jolloin se lataa yksinkertaistetun käyttöliittymän useimmiten käytetyistä kontakteista ja tärkeimmistä sovelluksista, kuten Google Maps ja Calls.

Automaattinen tiedon poisto

Ihmisille, jotka eivät halua heidän tietojaan pidettävän Googlen servereillä, yhtiö julkisti Android Q:ssa olevan automaattisen poistotoiminnon, jonka avulla he voivat päättää, kuinka pitkään omia tietoja säilytetään tallessa.

Kolme kuukautta? Kaksi vuotta? Se on täysin sinun valintasi.

Litteroi kaikki

Lähde: Google

Lähde: Google

Google mainosti paljon yhtiön omaa tekstin litterointi ja tekstin äänitys sovellusta ja painotti näiden tärkeyttä ihmisille, joilla on esimerkiksi huono lukupää tai puhevaikeuksia.

Tulevien ominaisuuksien listalla onkin muun muassa mahdollisuus valokuvata tekstin pätkiä, jolloin ne puhutaan ja jopa käännetään Google Assistantin kautta lennosta. Lisäksi tulevaisuudessa voidaan nähdä Live Captions -toiminto, joka tekstittää videot näiden pyöriessä.

Google julkisti myös virallisesti Project Euphorian, joka hyödyntää koneoppimista oppiakseen vaikkapa halvauksen saaneiden tai vaikeasti sairaiden puhetapoja, joita nykyiset puheavustajat eivät välttämättä osaa kunnolla tunnistaa.