Essential Phone 2 on peruttu

Kunnianhimoisen modulaarisen Android-puhelimen, Essential Phonen seuraaja Essential Phone 2 on peruttu.

Odotimme näkevämme seuraavan sukupolven mallin vielä tämän vuoden aikana, mutta Bloombergin mukaan start-up on päättänyt lopettaa puhelimen kehittämisen kokonaan.

Älypuhelinmarkkinoilla kilpailu on niin kovaa, että aiemmin jopa miljardin dollarin arvoinen yritys saattaa joutua myymään patenttejaan, komponenttejaan ja tulevia älykkään asumisen laitteitaan kilpailijoilleen.

Joidenkin lähteiden mukaan Essential olisi siirtänyt resurssejaan kehitteillä olevaan älykkään asumisen tuotteeseen, joka julkaistaisiin vuoteen 2019 mennessä. Toisaalta se voisi myös jatkaa pelkkänä brändinä ja luopua kalliista kehitysprosessista.

Mikä Essential Phonessa meni pieleen?

Essential Phone oli laadukkaasti toteutettu suurinäyttöinen älypuhelin, jossa nähtiin esimerkiksi notch jo ennen iPhone X:n julkaisua.

Sen uniikista muotoilusta ja 360-kamerasta huolimatta, Essential Phonessa oli kaksi suurta ongelmaa. Puhelimessa oli ensinnäkin liian huono kamera. Tämä korostui entisestään, kun Google julkaisi samaan hintaluokkaan edelleenkin markkinoiden parhaalla kameralla varustetun Pixel 2:n.

Sitäkin suurempi ongelma oli kuitenkin hinta. Essential Phone PH-1 julkaistiin 699 dollarin hintaan, mutta hinta putosi kahdeksan kuukauden aikana yli 40 prosenttia aina 399 dollariin asti. 

Puhelin kärsi myös heikosta saatavuudesta. Yhdysvalloissa sitä myi alun perin ainoastaan yksi operaattori ja Euroopassa sen hankkiminen oli suorastaan vaivalloista. Vuosi sitten julkaistu puhelin saapui esimerkiksi Isoon-Britanniaan vasta tämän vuoden huhtikuussa ja Suomessa puhelinta ei myydä lainkaan.

Matt Swider