Ensimmäiset selkeät kuvat LG V40 ThinQ:sta paljastavat puhelimen viisi kameraa

LG V40 ThinQ:n on jo pitkään huhuttu saavan viisi kameraa, mutta nyt saimme vihdoinkin ensimmäiset konkreettiset todisteet asiasta. Puhelimesta vuodetuissa kuvissa näkyy selvästi, että V40 ThinQ on saamassa kolme takakameraa ja kaksi etukameraa.

MySmartPricen jakamat vuotokuvat paljastavat monia muitakin yksityiskohtia, kuten näyttöloven (jonka saa piilotettua mustilla palkeilla), ohuen näytön alareunan sekä kaarevan näytön.

Puhelimessa on lasinen takakuori, johon on upotettu sormenjälkitunnistin, kolme kameraa ja LED-salama.

Julkaisu marraskuussa?

Puhelimen runko näyttäisi olevan metallia. Sen oikealla puolella on virtapainike ja SIM-kelkka, vasemmalla volyme-painikkeet ja yksi ylimääräinen, mahdollisesti Google Assistantin laukaiseva painike.

Pohjassa on monokaiutin, USB-C-liitäntä ja 3,5 mm:n kuulokeliitäntä.

Tähän uutiseen kannattaa suhtautua samalla varauksella kuin muihinkin huhuihin, mutta puhelimesta otetut kuvat ovat niin hyvälaatuisia, että ne saattavat hyvinkin olla aitoja.

Niistä ei harmillisesti pystytä päättelemään mitään teknisiä tietoja, mutta näytön päivämäärä on asetettu marraskuun 16. päivään. Se saattaisi viitata LG V40 ThinQ:n julkaisupäivään.

Puhelin saatetaan tosin julkaista jo aiemminkin, sillä aiempien huhujen mukaan julkaisu tapahtuisi jo syyskuun aikana.

Lähde: PocketNow

James Rogerson

James is a freelance phones, tablets and wearables writer and sub-editor at TechRadar. He has a love for everything ‘smart’, from watches to lights, and can often be found arguing with AI assistants or drowning in the latest apps. James also contributes to 3G.co.uk, 4G.co.uk and 5G.co.uk and has written for T3, Digital Camera World, Clarity Media and others, with work on the web, in print and on TV.