Arvostelukatsauksessa Avatar: The Way of Water – odotettu jatko-osa on ylistetty maailmalla taivaisiin

Kaksi Na'via elokuvassa Avatar: The Way of Water
Avatarin jatko-osaa on ylistetty auliisti ensimmäisissä reaktioissa. (Kuva: 20th Century Studios)

Avatar: The Way of Water -elokuvan ensimmäiset reaktiot ovat saapuneet internetiin, ja niiden perusteella luvassa on "suunnaton saavutus elokuvanteossa". Ylistyssanoja ovat jakaneet niin kriitikot kuin vaikuttajat.

Pitkään odotettu tieteisjatko saapuu Suomessa teattereihin keskiviikkona, 14. joulukuuta. Maailman ensi-ilta järjestettiin kuitenkin Lontoossa eilen, 6. joulukuuta, minkä myötä ensimmäiset fiilistelyt on julkaistu jo verkossa.

Valtaosa elokuvan nähneistä ovat olleet näkemästään vaikuttuneita ja ylistäneet vuonna 2009 julkaistun Avatar-elokuvan jatko-osan taivaisiin.

Uproxx-sivun Mike Ryan oli yksi ensimmäisistä James Cameronin elokuvaa ylistäneistä henkilöistä. Hän sanoi, ettei "James Cameronia kannata epäillä" ja hehkutti elokuvan visuaalista ilmettä vitsaillen "sivuuttaneensa toisinaan juonen ihastellessaan Pandora-planeetan kalaa":

See more

Fandangolle ja Rotten Tomatoesille kynäilevä Erik Davis jatkoi samoilla linjoilla ja kutsui Avatar 2:ta "visuaalisesti ilmiömäiseksi" ja totesi elokuvan olevan "tarinan- ja elokuvankerronnan parhaimmistoa":

See more

Monet ovat kehuneet yhtä lailla elokuvan 3D-tehosteita ja visuaalisuutta. Phase Zeron Brandon Davis totesi, ettei "elokuvan visuaalista vakuuttuvuutta voi kehua liikaa" ja kuinka "upealta" elokuva näytti Dolby 3D:nä. ReelBlendin Kevin McCarthy totesi sen olevan "immersioltaan yksi leuat loksauttavimmista kokemuksista koskaan".

Colliderin Perri Nemiroff väitti uskoneensa aina Cameronin visuaaliseen taituruuteen, mutta myönsi silti ettei hän ollut valmis siihen, kuinka "mielettömästä" kokemuksesta oli oikeasti kyse. Hän jatkoi, että elokuvan "tekniset saavutukset tuntuivat aina tukevan hahmoja ja maailmanluontia":

See more

Osa ensireaktioista kommentoi Avatar 2:ta myös melko huvittavin sanakääntein. The Atlanticin David Sims totesi elokuvan olevan "luunkova", ja IndieWiren David Ehrlich  sanoi: "Ajattele olevasi niin tyhmä, että epäilisit James Cameronia. Tai teinialien Sigourney Weaveria. Tai jättivalaita, jotka on tekstitetty papyrusilla".

Monet hehkuttivat sitä, kuinka The Way of Water rakentaa ja on jopa parempi kuin alkuperäisteos. Gizmodon Germain Lussier kuvasi elokuvaa "emotionaalisesti vaikuttavana" ja hehkutti kaikkia suorituksia "ja erityisesti kaikkien lapsinäyttelijöiden" suorituksia. Film Inquiryn Kevin Lee lisäsi Avatar 2:n tarinalla olevan "sykkivä sydän. Se on henkilökohtainen, monimutkainen ja koskettava".

Vulturen Bilge Ebiri kutsui elokuvaa puolestaan Cameronin "herkimmäksi, koskettavimmaksi ja henkilökohtaisimmaksi. Kenties jopa hänen tunteellisin... hän rakastaa perhettään, ja elokuvan päätteeksi niin rakastin minäkin":

See more

Kaikki arviot eivät olleet kuitenkaan yhtä ylistäviä kuin yllä olevat. Access Hollywoodin entinen toimittaja Scott Mantz piti tarinaa "heikompana kuin alkuperäisessä" ja totesi elokuvan kolmen tunnin keston "pitkittävän tarinaa". Next Best Picturen Matt Neglia valitti "Cameronin dialogin olevan edelleen puutteellista" ja vihjaili hahmojen välisen keskustelun olevan välillä pökkelöä.

Total Filmin Jack Shepherd hehkutti pitkälti elokuvaa, mutta totesi uusien hahmojen jäävän "alikäytetyiksi". Digital Spyn Ian Sandwell kommentoi myös elokuvan kamppailevan juonen ja useiden hahmojen välillä, vaikka kutsuikin sitä "visuaaliseksi mestariteokseksi".

See more

Varietyn kirjoittaja Kris Tapley tuntuisi tiivistävän Avatar: The Way of Water -leffafiilikset parhaiten sanomalla:

"Olin onnekas päästessäni katsomaan Avatar: The Way of Waterin aamulla ja maksoivat leffaliput lopulta mitä tahansa, elokuva on sen arvoinen. Olisin voinut katsoa elokuvaa koko päivän."

See more
Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.

Alkuperäisteksti