Apple Watch 8 voi mitata verensokerin, väittää tuore huhu
Aiemmalle huhulle vahvistusta
Apple Watch 7 ei ollut ominaisuuksien valossa iso hyppäys edeltäjästään, mutta Apple Watch 8 saattaa ponkaista senkin edestä. Viimeisimmän huhun mukaan seuraavan sukupolven Apple-älykello pystyy mittaamaan käyttäjän verensokerin.
Asiasta uutisoi ensiksi DigiTimes sekä MacRumors. Applen tuottajia on pyydetty valmistautumaan infrapunasensoreiden valmistamiseen. Näillä lyhyen aaltopituuden infrapunasensoreilla pystytään mahdollisesti mittaamaan verensokeria, mikä olisi erittäin hyödyllinen toiminto esimerkiksi diabeetikolle.
Kyseessä ei ole täysin uusi ja tuntematon huhu, vaan ominaisuutta spekuloitiin jo syyskuussa julkistettuun Apple Watch 7:ään. Nykyiseen älykellosukupolveen ominaisuus ei ennättänyt, mutta toiveet ovat heränneet uudelleen seuraavaa mallia varten.
Sensoreita joka lähtöön
Verensokerin mittaukseen tarkoitettu teknologia ei ole välttämättä ainoa uusi sensori, joka lisätään Apple Watch 8:aan. Liikkeellä on ollut huhua ominaisuudesta, jonka avulla pystyisi seuraamaan veren alkoholipitoisuutta puettavasta laitteesta käsin. Syyskuussa uutisoitiin myös kolmannesta mahdollisesta Apple Watch 8 -ominaisuudesta, jonka avulla pystyisi mittaamaan kehon lämpötilaa.
Verensokerin mittaaminen ilman vereen kajoamista on erittäin vaikeaa. On hyvin mahdollista, että Applen älykelloteknologia perustuu enemmän arvioon tai ohjeistukseen kuin lääketieteellisesti uskottavaan mittaukseen.
Apple Terveys -sovellus voi jo nykyään pitää kirjaa verensokerin mittaustuloksista. Mittaustulokset pitää kuitenkin kirjata manuaalisesti tai jonkin kolmannen osapuolen laitteen avulla. Tällä hetkellä ei ole olemassa puettavaa laitetta, joka pystyisi mittaamaan verensokeria ilman verinäytettä.
- Tässä ovat parhaat Apple Watch -sovellukset 2021
- Apple AirPods 3: julkaisupäivä, hinta ja uutiset
- Valitsimme vuoden kiinnostavimmat älykellot 2021
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Sauli Partanen on freelancer toimittaja ja sisällöntuottaja, joka pyrkii tuottamaan rehellistä tietoa ympäröivästä peli- ja tekniikkamaailmasta.