Apple vahvisti uudet iOS 13:een saapuvat emojinsa

Applen uudet emojit
Applen uusia emojeja. Kuva: Apple (Kuva: Apple)

Apple on paljastanut uusia emojeja, jotka keskittyvät ihmisten yhdenvertaisuuteen. Emojien odotetaan saapuvan uuteen iPhone 11:een ja muihin laitteisiin syksyn aikana.

Uudet emojit pyrkivät ottamaan huomioon kaikki käyttäjät, joten valikoimasta löytyy jatkossa esimerkiksi eri etnisiin ryhmiin kuuluvia pareja sekä omia emojeja erilaisista vammoista ja rajoitteista kärsiville käyttäjille. Joukkoon kuuluu toki myös muita emojeja, kuten vohveleita. Yhtiö itse kertoo julkaisevansa uuden Emoji 12.0 -paketin laitteilleen "syksyllä". 

Odotamme kuitenkin, että Apple aikoo lanseerata emojit iOS 13:n ohella, sillä yhtiöllä on ollut tapana paljastaa seuraava käyttöjärjestelmänsä uuden iPhone-malliston ohella. Emojit saapuvatkin mitä todennäköisemmin juuri iPhone 11:lle.

Kun emojit on julkaistu, ne tulevat saataville kaikille iOS-, iPadOS-, MacOS- ja WatchOS-laitteille, joten saat ne käyttöösi, vaikka et ostaisikaan uusia Apple-laitteita.

Myös Android-laitteet pystyvät pian käyttämään kyseisiä emojeja, mutta meillä ei ole vielä toistaiseksi mitään tietoa niiden ajankohdasta. Odotamme julkaisun kuitenkin ajoittuvan suunnilleen samaan ajankohtaan. 

Joonas Nurmela

Joonas Nurmela is a former Nordic Editor-in-Chief at TechRadar.