Apple sallii tänä jouluna myös sovellusostojen lahjoittamisen iOS:llä

Apple näyttäisi olevan juhlatuulella, sillä yhtiö päivitti juuri App Storen sääntöjään siten, että sovelluskehittäjät pystyvät sallimaan myös sovellussostojen lahjoittamisen toisille käyttäjille.

Uusien säätöjen mukaan "sovellukset voivat sallia sovellusostoiksi luokiteltavien kohteiden lahjoittamisen toisille käyttäjille". Apple tarkentaa vielä, että kyseiset lahjat voidaan palauttaa vain lahjan alkuperäiselle ostajalle, eikä niissä ole vaihto-oikeutta.

Kyseessä on merkittävä muutos aiempiin sääntöihin, joissa ilmoitettiin erikseen, etteivät sovellukset "saa sallia sovellusostojen suoraa tai epäsuoraa lahjoittamista". Tarkemmin ottaen kyse oli mistä tahansa ostetusta sisällöstä, ominaisuudesta tai kulutushyödykkeestä.  

Muutos saattaa kuulostaa melko pieneltä, mutta siitä saattaa kehkeytyä valtavan suosittu mahdollisuus. Voimme vain kuvitella, kuinka moni lapsi haluaisi mieluummin Fortniten V-Buckseja kuin sukkia tai villapaitoja tänä jouluna.

Emme vielä toistaiseksi tiedä, miten ominaisuus tulee toimimaan käytännössä, mutta oletamme sen muistuttavan nykyistä maksullisten sovellusten lahjoittamiseen tarkoitettua järjestelmää. Tavallisia sovelluksia pystyy lahjoittamaan suoraan App Storesta.

Lähde: MacRumors

Stephen Lambrechts
Senior Journalist, Phones and Entertainment

Stephen primarily covers phones and entertainment for TechRadar's Australian team, and has written professionally across the categories of tech, film, television and gaming in both print and online for over a decade. He's obsessed with smartphones, televisions, consoles and gaming PCs, and has a deep-seated desire to consume all forms of media at the highest quality possible. 

He's also likely to talk a person’s ear off at the mere mention of Android, cats, retro sneaker releases, travelling and physical media, such as vinyl and boutique Blu-ray releases. Right now, he's most excited about QD-OLED technology, The Batman and Hellblade 2: Senua's Saga.

TOPICS