Apple näyttäisi kehittävän näyttöön sisäänrakennettua sormenjälkitunnistinta iPhonelle

iPhone SE
Phone SE:ssä on Touch ID, mutta tulevissa iPhoneissa se saattaa olla näyttöön sisäänrakennettu. (Kuva: TechRadar)

Apple on käytännössä lopettanut Touch ID:n käyttämisen laitteissa, pois lukien iPhone SE:tä ja joitain iPadeja. Yhtiö saattaa olla aikeissa tuoda teknologian kuitenkin takaisin laitteisiinsa, joskin näyttöön sisäänrakennettuna.

Olemme kuulleet vastaavia huhuja jo aiemmin, viimeksi loppuvuodesta 2019, jolloin iPhone 12:ssa kerrottiin olevan näytönsisäinen sormenjälkitunnistin. Toinen huhu väitti sen tuotavan iPad Air 4:ään. Nyt AppleInsiderin löytämä uusi patentti vihjailisi Applen kehittävän konseptia eteenpäin.

Patentti esittelee, kuinka näytön sisällä oleva Touch ID toimisi, ja kertoo muutamia ratkaisuja ilmiöille, joita kyseinen teknologia saattaisi aiheuttaa esimerkiksi OLED-näytön lämpenemisen tai läpinäkyvien näyttöjen vuoksi. Patentin teksti on hyvin teknistä.

Apple näyttäisikin testaavan mahdollisesti tulevaa teknologiaansa huolella, sillä kuten tiedämme, nykyiset näytönsisäiset sormenjälkitunnistimet eivät ole aina täysin ongelmattomia. Näiden käyttö vaihtelee milloin väärässä kohtaa olevan peukalon takia, milloin liian kylmien tai kuumien sormien vuoksi.

Nähdäänkö tämä jo iPhone 12:ssa?

Vaikka aiemmat huhut ovat vihjanneet teknologian saapuvan jo iPhone 12:een, emme usko tähän. Jos Apple julkaisee patentin vain kaksi kuukautta ennen kuin puhelinten odotetaan saapuvan markkinoille, yhtiöllä ei todennäköisesti ole aikaa implementoida teknologiaa uusiin puhelimiin.

Yleensä patentit julkaistaankin vuosia ennen kuin ne nähdään lopulta myytävissä tuotteissa, minkä lisäksi patentteja hyödynnetään myös vain testatakseen uudenlaisia teknologioita. Joten jos näytönsisäistä sormenjälkitunnistinta aiotaan käyttää, näemme sen todennäköisesti vasta iPhone 13:ssa tai jopa iPhone 14:ssä.

Apple on kuitenkin tässä kisassa jälkijunassa, sillä vastaavaa teknologiaa on nähty jo vuosien ajan monissa Android-puhelimissa ja miltei jokaisessa kalliimmassa mallissa on jonkinlainen näytönsisäinen sormenjälkitunnistin.

Ja vaikka Applen Face ID:tä mainostetaan paljon turvallisempana vaihtoehtona, monet ihmiset pitävät sormenjälkitunnistimen käytännöllisyydestä enemmän.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.