TechRadar Yhteenveto
Corsair Nightsword V2 Wireless yllättää jo pelkällä olemassaolollaan, sillä edeltävä Nightsword RGB -pelihiiri on ollut markkinoilla peräti seitsemän vuotta. Valitettavasti vierineet vuodet eivät näy pelkästään hyvässä, sillä kokonaisuus ei onnistu paikkaamaan kaikkia ongelmia eivätkä muutokset ole myöskään pelkästään positiivisia. Vaikka ergonomisuudesta sekä tarkkuudesta on annettava kehuja, kokonaisuus ei onnistu erottumaan riittävästi kilpailijoista.
Hyvää
- +
Laadukas rakenne ja muotoilu
- +
Ergonominen muotoilu
- +
Kolme eri yhteyttä
- +
Hyvä akkukesto
Huonoa
- -
Peukalopainikkeiden sijoittelu
- -
Paino ei muutettavissa
- -
Ei vasenkätisille
Miksi TechRadar voi luottaa
Pika-arviossa Corsair Nightsword V2 Wireless
Corsair Nightsword V2 Wireless tuntuu ristiriitaiselta kokemukselta. Siinä on paljon hyvää ja hiirestä haluaisi pitää kovastikin, mutta samalla uutuuslaitteessa on tuskastuttavia puutteita. Niiden vuoksi on vaikea nähdä, että Nightsword V2 Wireless nousisi monien aiempien Corsair-hiirien tavoin parhaiden pelihiiriemme listan kärkitaisteluun.
Koska kyseessä on toisen sukupolven Nightsword-malli, herää monella mielenkiinto edeltäjää kohtaan. Onkin syytä todeta alkuperäisen Nightswordin ilmestyneen lähes seitsemän vuotta sitten. Moni olikin jo luopunut toivosta uutuusversion saamiseksi, sillä näin pitkää julkaisuväliä ei ole tavanomaisesti nähty.
Ongelmana Nightsword V2 Wirelessin kohdalla on se, ettei se oikein tunnu edeltäjänsä ”kakkosversiolta”. Muotoilu on uudistunut jopa yllättävän radikaalisti, sillä RGB-valaistusta on karsittu ja peukalopainikkeiden sijoitteluakin muutettu. Hiiri säilyttää ergonomisen perusmuotonsa ja miellyttävän peukalotuen, mutta alkuperäistä mallia koristaneesta kuvioidusta pinnasta on luovuttu.
Nämä seikat eivät kuitenkaan yksinään saisi minua vierastamaan hiirtä. Ongelmana on, että Nightsword RGB:ssä oli yksi todella hieno ominaisuus: säädettävä painotus. Kuuden kiinnityskohdan ja kahden erikokoisen metallipainosarjan avulla hiiren kokonaispainoa pystyi muokkaamaan. Lisäksi ohjelmisto tunnisti hiiren painopisteen reaaliajassa, mikä mahdollisti käyttökokemuksen hienosäädön juuri itselle sopivaksi.
Tämä oli yksi Nightsword RGB:n tärkeimmistä myyntivalteista, ja Corsair korosti sitä vahvasti markkinoinnissaan. Nightsword V2:sta ominaisuutta ei kuitenkaan tarjota lainkaan. Menetys on suuri sääli, sillä se erotti alkuperäisen Nightswordin monista kilpakumppaneistaan. Tämän vuoksi Nightsword V2 Wireless tuntuu kilpailijoidensa rinnalla hieman persoonattomalta – joskin laadukkaalta – kokonaisuudelta.
Kyseessä ei missään nimessä ole huono pelihiiri. Ergonominen runko istuu mukavasti käteen ja laadukas sensori soveltuu loistavasti nopeatempoiseenkin pelaamiseen. On kuitenkin vaikea keksiä sellaista yksittäistä osa-aluetta tai elementtiä, jonka ansiosta Corsair Nightsword V2 Wireless olisi ehdottomasti ykkösvalinta pelaajille. Se tarjoaa tasavahvan ja laadukkaan kokonaisuuden ilman suurempia myyntivaltteja.
Corsair Nightsword V2 Wireless - Hinta ja saatavuus
- Paljonko se maksaa? 129 €
- Milloin se on saatavissa? Julkaistu keväällä 2026
Pelihiirien markkinoille on viimeisen vuoden aikana ilmestynyt lukuisia hintahaitarin yläpäähän asettuneita vaihtoehtoja, joten Corsair Nightsword V2 Wireless tuntuu piristävän järkihintaiselta. Halvaksi sitä ei 129 euron suositushinnan perusteella voi kutsua, mutta laadukkaat materiaalit sekä erinomaiset tekniset ominaisuudet perustelevat hinnan.
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Vaikka kyseessä on teknisesti parempi kokonaisuus kuin edeltävä Nightsword RGB, joitakin heikennyksiäkin on mukana. Ensinnäkin hiiren painoa ei voi enää säätää, mikä on tässä hintaluokassa iso menetys. Tämän vuoksi hiiri on mieltymyksistä riippuen joko napakymppi tai hutikuti, ei oikein mitään siltä väliltä.
Nightsword V2 Wireless on saatavissa ympäri maailmaa. Sen Suomen saatavuus ei ole erityisen hyvä, mutta mallia kaupataan silti useammalla jälleenmyyjällä.
Corsair Nightsword V2 Wireless - Muotoilu
- Kestävä ja ergonominen muotoilu
- Paino ei säädettävissä
- Peukalonäppäimien asettelu ei kaikkien mieleen
Ulkonäkö voi toisinaan pettää. Vaikka Nightsword V2 Wireless muistuttaa alkuperäistä Nightsword-hiirtä, eroavaisuudet ovat yllättävänkin merkittävät.
Corsair on harventanut hiiren RGB-valaistusta merkittävästi, sillä nyt valaistus koskee ainoastaan rullaa, Corsair-logoa sekä osittain piiloon jäävää pientä pohja-aluetta. Sinänsä kohtuullisuus on myös hyvä asia, sillä monille RGB-valoshow ei ole tarpeen saati mieleen.
Aloitetaanpa positiivisista asioista. Nightsword V2:n edeltäjässä olleesta syvennyskuviosta luopuminen on ollut ehdottomasti viisas ratkaisu, sillä sinänsä tyylikkäät urat muodostuivat aktiivikäytössä todellisiksi lika- ja bakteeripesäkkeiksi. Kämmenen alle jäävässä rungossa on sileä mattapinta, kun taas sivuilla on aiemman syvennyksen sijaan otetta parantava kohokuviointi. Hiiren tassut on valmistettu tavallisesta PTFE-materiaalista, joka liukuu hyvin sekä perinteisillä hiirimatoilla että kovilla työpöytäpinnoilla.
Painikkeita on yhteensä 11: kaksi pääpainiketta, vieritysrulla (jossa on tavallisen napsautustoiminnon ohella kallistusmahdollisuus vasemmalle ja oikealle), yksi monitoimipainike rullan takana, kolme peukalopainiketta (joista yksi on niin kutsuttu ”sniper-painike”) sekä kaksi pystysuunnassa olevaa lisäpainiketta vasemman pääpainikkeen vieressä. Näistä viimeisimmät säätävät oletusarvoisesti hiiren herkkyyttä. Kaikki painikkeet ovat täysin ohjelmoitavissa Corsairin iCue-tukisovelluksella sekä Web Hubissa, joten hienosäädöstä sekä kustomoinnista innostuneet saavat rutkasti mahdollisuuksia.
Myös hiiren varsinainen käyttö tarjoaa joustavuutta. Corsair Nightsword V2 Wireless tukee kolmea eri yhteystapaa, ja hiiren pohjassa olevalla kytkimellä voi helposti vaihtaa Bluetooth-yhteyden, langallisuuden ja langattomuuden (mukana tulevan USB-A-vastaanottimen, sovittimen ja latauskaapelin avulla) välillä. Hiiren pohjassa on myös paikka vastaanottimelle, mikä tekee Nightsword V2 Wirelessin mukaan ottamisesta helppoa.
Corsair Marksman S -sensori yltää jopa 33 000 DPI:n tarkkuuteen. Hiiri tukee myös jopa 8 000 Hz:n päivitystaajuutta mikäli käytössä on muu kuin Bluetooth-yhteys. Molempia asetuksia voi muokata mieleisekseen iCue-ohjelmistossa. Liioittelevasta nopeudesta ei tietenkään käy valittaminen, mutta omaan makuuni 8 000 Hz:n päivitystaajuus tuntuu lähinnä markkinointikikalta, josta hyötyvät todellisuudessa vain kaikkein etevimmät e-urheilijat.
Rakenne tuntuu varsin kestävältä ja laadukkaalta. Hiiri istuu mukavasti käteen sekä kämmen- että kynsiotteella käytettäessä. Sormenpääotteella pelaavien on hyvä tietää, ettei peukalotuellisuus ole varmastikaan mieleen, mutta tämä koskee kaikkia malleja. Jos sormenpääote tuntuu itsestä parhaalta, kannattaa katse kääntää erinomaiseen Logitech G Pro X2 Superstrikeen.
Jämäkät painikkeet tarjoavat hyvän tuntuman, mutta rulla ei tee aivan samanveroista vaikutusta: siitä puuttuu vapaa rullausmahdollisuus, eikä siinä ole laadukkaammille rullille tyypillistä napakkaa pykälätuntumaa. Sivupainikkeiden sijoittelu jättää myös toivottavaa ainakin suurikätiselle käyttäjälle. Kun yritin käyttää tarkkuus-DPI-painiketta Valorant- ja Marathon-peleissä, painoin vahingossa sen yläpuolella olevaa peukalopainiketta. Pahimmillaan virhe paljastaa viekkaan hiippailijan ja koituu pelaajan välittömäksi kohtaloksi. Ongelma itsessään nousi esille jo alkuperäisen Nightsword-mallin kohdalla, joten ratkaisun toisto on harmillista.
On myös pakko mainita Corsairin hämmentävä päätös luopua Nightsword-mallin säädettävästä painojärjestelmästä. Pidän Logitech G502 Lightspeed Wireless -hiirestä niin paljon, että olen ostanut niitä kaksin kappalein – osittain juuri sen magneettisen painonsäätöjärjestelmän vuoksi. Siksi en voi välttyä ajatukselta, että Nightsword V2 Wireless olisi voinut olla varteenotettava kilpailija suosikkihiirelleni.
Muilta osin vertailu G502 Lightspeediin on kohtuullitsa, sillä peukalotuki, tarkkuuspainike (ns. sniper-painike), kallistettava rulla ja langaton yhteys matalalla viiveellä ovat kaikki yhteisiä nimittäjiä. Painojen säätömahdollisuuden poistaminen tarkoittaa kuitenkin, etten enää löydä sitä täydellistä tasapainoa painon ja käsiteltävyyden välillä, jonka Logitech mahdollistaa. Ihmettelenkin suuresti, miksi Corsair päätti jättää ominaisuuden pois Nightsword-hiiren uudesta versiosta.
Loppujen lopuksi kyseessä on pääosin hyvin suunniteltu hiiri, jossa on kuitenkin muutamia selkeitä puutteita. Onkin vaikea olla miettimättä sitä, millainen timantti siitä olisi voinut tulla pienellä lisäpohdinnalla. Nightsword ei enää tunnu erottuvan joukosta tai edes Corsairin omasta hiirivalikoimasta millään erityisellä tavalla – esimerkiksi peukalotuella varustettu ergonominen muotoilu koskee myös Corsairin M65-, Dark Core- ja Ironclaw-malleja.
Mainittakoon vielä lopuksi, ettei hiirestä ole saatavilla vasenkätisille tarkoitettua versiota.
Corsair Nightsword V2 Wireless - Suorituskyky
- Käyttömukavuus auttaa pitkissäkin sessioissa
- Latenssi ei vaivaa edes 1K-tarkkuudella
- Pitkä akkukesto
Pelikäytössä Corsair Nightsword V2 Wireless toimii erinomaisesti. Hiiren ergonominen muotoilu sekä peukalotuki tekevät siitä mukavan käytettävän pitkäksikin venähtäneiden pelisessioiden aikana. Käytän hiirtä kämmenotteella, enkä kokenut minkäänlaista rasitusta kädessä tai sormissa edes aamuyön pikkutunneille venyneen tuokion aikana.
Testasin Nightsword V2 Wirelessia sekä 1 000 Hz:n että 8 000 Hz:n päivitystaajuudella. Rehellisesti sanottuna eron huomaaminen on haastavaa, sillä hiiri tuntuu erittäin responsiiviselta sekä liikkeen että napsautusten osalta päivitystaajuudesta riippumatta.
Erityisesti räiskintäpeleissä DPI-arvo on tyypillisesti syytä nostaa mahdollisimman korkealle, ja tässä hiiressä herkkyys on erinomainen. E-sports-ammattilaiset kaipaavat yleensä huippuherkkää hiirtä, jolloin tähtäimessä on todennäköisesti yli 40 000 DPI:n sensorilla varustettu malli. Valtaosalle pelaajista Nightsword V2:n 33 000 DPI:n Marksman S -sensori riittää kuitenkin vallan mainiosti.
Nightsword V2 Wirelessin painikkeet tuntuvat aiemmin mainittua peukalopainikkeiden ahdasta sijoittelua lukuun ottamatta erinomaisilta. Optiset kytkimet takaavat minimaalisen viiveen ja pitkän käyttöiän. Hiiren pääpainikkeissa on sopiva liikerata sekä jämäkkä ja miellyttävä napsahdus. Sama pätee lähes kaikkiin muihinkin näppäimiin. Laatuvaikutelma tekee vaikutuksen eikä mikään tunnu halvalta, heppoiselta tai huteralta.
Pidin itse asiassa kovasti sniper-tarkkuuspainikkeen tuntumasta. Sen aktivoitumisen huomaa kaikissa tilanteissa, mutta painikkeen klikkaaminen ei vaadi juurikaan voimaa. Tämän ansiosta sitä on helppo pitää pohjassa tarkkaa tähtäystä varten.
Oletuspainikeasetuksia kannattaa hieman muokata, sillä DPI:n säätäminen peukalon kohdalla olevilla sivupainikkeilla ei tuntunut luontevalta. Päädyinkin sen sijaan perinteisempään ratkaisuun, jossa DPI-esiasetuksia vaihdetaan rullan takana olevalla painikkeella.
Hyvä uutinen asetusten muokkaamisen kannalta on se, ettei oheislaitteiden säätämiseen tarvitse enää asentaa Corsairin iCue-ohjelmistoa. Ohjelmisto on edelleen saatavilla, mutta Corsair tarjoaa monen kilpailijan tavoin nyt myös täysin toimivan selainpohjaisen sovelluksen.
Aiemmin tässä arvostelussa mainitsemani Corsair Web Hub mahdollistaa kaikkien tavallisten ohjelmistopohjaisten säätöjen tekemisen Corsair-laitteille erittäin yksinkertaisen verkkosivun kautta. PC-pelaajien riesana olevat lukuisat valmistajakohtaiset ohjelmistot saavat ajoittain raivon partaalle, joten on todella virkistävää voida hoitaa kaikki tarvittava tavallisessa selainvälilehdessä ilman latauksia. Tätä ei ehkä voi pitää nimenomaan Nightsword V2:n etuna, mutta Corsair ansaitsee silti tunnustuksen hyvästö työstä uuden Web Hubin parissa.
Lopuksi on mainittava, että Nightsword V2 Wireless tarjoaa loistavan akunkeston. Corsair lupaa hiiren jaksavan jopa 170 tuntia ilman latausta. Kun käytimme hiirtä viikon verran yli kahdeksan tuntia päivässä, ei akkulatinki ollut lähelläkään loppua. Tämä tekeekin käytöstä yksinkertaisesti vaivatonta.
Kannattaako Corsair Nightsword V2 Wireless ostaa?
Hinta | 129 euron suositushinta ei ole halvimmasta päästä, mutta laadukas rakenne perustelee hintalapun melko hyvin. | 3/5 |
Muotoilu | Ergonominen muotoilu tekee käytöstä miellyttävää eikä hiiren rakenne jätä toivottavaa. Peukalopainikkeiden tiivis asettelu vaatii kuitenkin totuttelua eikä painoakaan voi enää säätää. | 3/5 |
Suorituskyky | Nightsword V2 on todella nopea ja tarkka hiiri, jonka painikkeiden tuntuma sekä pitkä akkukesto ovat kiistattomia valttikortteja nykymarkkinassa. | 4,5/5 |
Arvosana | Vaikka kyseessä on toiminnallisesti laadukas pelihiiri ja muotoilukin vakuuttaa ergonomisuudellaan, Nightsword V2 Wirelessilla on selkeitä vaikeuksia erottua kilpailijoiden joukosta edukseen. | 3,5/5 |
Osta, jos...
Etsit ergonomista pelihiirtä
Ergonominen muotoilu ja peukalotuki tekevät käytöstä miellyttävää jopa pelisession venyessä pitkäksi.
Tarvitset paljon painikkeita
11 säädettävää painiketta mahdollistaa monipuoliset toiminnot jopa MMO- ja MOBA-pelihetkiin.
Inhoat lataushetkiä
Jopa 170 tunnin akkukesto sekä kustomoitavat asetukset auttavat pitämään hiiren akkulatingin kunnossa todella pitkään.
Älä osta, jos...
Pidit alkuperäisestä mallista
Vaikka Nightsword V2 Wireless on laadukas pelihiiri, uutuusmalli ottaa turhankin rohkean irtioton edeltäjästään. Erityisesti ikoninen RGB-valaistus on pudonnut matkalla pois.
Suosit sormenpääotetta
Ergonominen muotoilu soveltuu ennen kaikkea perinteiselle kämmenotteelle, mutta sormenpääote ei onnistu ilman hampaidenkiristelyä.
Olet vasenkätinen
Tämä koskee valtaosaa pelihiiristä, mutta muotoilu on tässäkin tapauksessa vain oikeakätisten tarpeet huomioiva.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen kahden vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
- Christian GuytonEditor, Computing
