Tulevaan iPad Prohon huhuillaan täysin uutta liitäntää

Apple iPad Pron (2021) selkämys pöydällä
(Kuva: Future)

Apple julkaisee todennäköisesti loppuvuodesta uuden iPad Pro (2022) -tabletin, mutta sen merkittävin päivitys ei välttämättä kohdistu näyttöön tai piirisarjaan. Sen sijaan yhtiö saattaa kaavailla nykyisen kolmepinnisen Smart Connector -liitännän vaihtamista nelipinniseen vaihtoehtoon.

Näin ainakin väittää Macotakara, joka kertoo kuulleensa asiasta "luotettavilta kiinalaisilta lähteiltä", uutisoi 9to5Mac. Hänen mukaansa tulevat iPad Pro 11 (2022) ja iPad Pro 12,9 (2022) olisivat muotoilultaan muutoin identtisiä nykyisten mallien kanssa, mutta niiden liitännät olisi korvattu nelipinnisillä "sivujen ylä- ja alaosista".

Muotoilu jättää hieman arvailun varaan, etenkin kun kyseessä ei ole englanninkielinen sivu. Emme siten tiedä, onko kyse tabletin sivuista tätä pysty- tai leveysasennossa pidettäessä.

Raportista ei myöskään käy ilmi, ovatko uudet nelipinniset liittimet korvaamassa nykyiset vai nähtäisiinkö ne niiden rinnalla. Uskoisimme niiden kuitenkin korvaavan nykyiset mallit.

Suosittelemme suhtautumaan vuotoon luonnollisesti varauksella, sillä kyseessä on ennen kaikkea todella outo väite. Olemme lisäksi kuulleet aiemmin, että uudet iPad Pro -mallit tukisivat MagSafea, jotka käyttävät puolestaan viisipinnistä liitäntää.

Emme tiedä, mihin ylimääräistä liitäntää voitaisiin käyttää, joskin raportti spekuloi sen antavan lisävirtaa lisälaitteille. Nykyinen Smart Connector on tarkoitettu juuri tätä varten, joten ehkä uusi liitäntä tarjoaa entistä enemmän virtaa.

Kuinka järkevää kahden tällaisen liittimen lisääminen on laitteeseen, on sitten asia erikseen. Nykyisellään liitäntöjä käytetään lähinnä näppäimistöjä varten, joten ylimääräistä liitäntää ei voisi käyttää samanaikaisesti. Yksi vaihtoehto on, että Apple suunnittelee uusien lisävarusteiden julkistamista.

Tämä spekulaatio herättää tosin vielä enemmän kysymyksiä, joten emme suosittele pistämään sille vielä hirveästi painoarvoa. Väite on toki kiinnostava, mutta sillä voi olla myös valtavat seuraukset.


Apple iPad Pro 11 (2021) pöydällä

(Image credit: Future)

Miten käy yhteensopivuuden?

Suurin potentiaalinen ongelma muutoksella saattaisi olla se, että se tekisi nykyisistä lisätarvikkeista epäsopivia uudelle iPad Prolle.

Yleensä tällaiset muutokset seuraavat tabletin koon muuttumista, mutta liitäntöjen vaihtumisen osalta nykyinen Smart Keyboard tai Magic Keyboard ei välttämättä olisi enää yhteensopiva. Ja jos näin olisi, joutuisi käyttäjä ostamaan kalliit lisätarvikkeet jälleen uusiksi.

Toisaalta emme voi tietää, että vaikka huhu osoittautuisi oikeaksi, etteivätkö uudet liitännät toimisi myös nykyisten lisätarvikkeiden kanssa.

Applen huhuillaan vaihtavan iPhonen nykyiset Lightning-liitännät USB-C-liitäntöihin mahdollisesti jo ensi vuonna, jolloin fanien täytyy ostaa uudet lisätarvikkeet joka tapauksessa. Tämä on perua EU:n taannoisesta päätöksestä yleislaturista, jolloin kaikissa Euroopan Unionin alueelle tuotavissa laitteissa täytyy olla USB-C-liitäntä.

Toistaiseksi emme voi kuin odottaa ja spekuloida, mitä tulevan pitää.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.

Alkuperäisteksti
TOPICS