Fitbitin ura alkoi kompuroiden yhtiön ensimmäisellä Ionic-älykellolla, mutta brändi on sittemmin noussut jaloilleen maaliskuussa 2018 julkaistun Fitbit Versan jälkeen. Tyylikkäällä muotoilulla ja edullisen hintalapulla varustetusta älykellosta on sittemmin noussut yksi markkinoiden suosituin malli Apple Watchin rinnalle.
Ja seuraavan sukupolven Fitbit Versat ovat tekemässä jo tuloaan merkittävin parannuksin. Twitter-vinkkaaja Evan Blass on nimittäin julkaissut uusia renderöintejä tulevasta älykellosta.
Kuvien perusteella seuraavan sukupolven Versa muistuttaa ulkoisesti edeltäjäänsä aina anodisoitua alumiinikuorta ja PurePulse-sykemittaria myöten. Vaan alkuperäismallin kolmen napin sijaan uudessa versiossa on enää jäljellä vain yksi.
Suurin muutos tuntuisi kuitenkin olevan älykellon näytössä, joka siirtyy LCD:stä AMOLED-aikaan. Fitbit näyttäisi myös poistaneen logonsa näytön alareunasta, minkä seurauksena näyttö on saumattomasti liitoksissa mustan reunuksen kanssa.
Yksi kuvista paljastaa laitteen tukevan myös Amazonin digitaalista Alexa-avustajaa, joten käyttäjät saanevat mahdollisuuden hallinnoida omaa älykotiaan suoraan Fitbit Versan kautta.
Valmistaja ei ole kuitenkaan paljastanut vielä uuden Fitbit Versan julkaisupäivää. Yleensä se on tosin likellä, kun tämän kokoisia vuotoja alkaa ilmaantua.