S-ryhmä aikoo muuttaa myymälöidensä äänimaailman
Ei enää pelkkää kassojen piipitystä
Suomen suurin vähittäiskaupan ketju S-ryhmä haluaa miettiä entistä tarkemmin myymälöidensä äänimaailmaa.
”Uskomme, että äänimaailman tulee olla kiinteä osa mietittyä asiointikokemusta. Olemme viime aikoina uudistaneet vahvasti omia digitaalisen sisällön hallintajärjestelmiämme. Uusien järjestelmien sekä Pineskerin kaltaisten yhteistyökumppaneiden avulla voimme ottaa suuremman roolin myymälöidemme äänimaailman suunnittelemisessa”, kertoo SOK Median kehityspäällikkö Sameli Kujala.
S-ryhmä valitsi suomalaisen Mediaconen tuottamaan kaikki ketjun taustamusiikit ja äänimainokset. Tarkoitus on kehittää yhtenäinen äänikuva koko ketjulle, jotta asiakaskokemus jatkuu myymälästä toiseen siirryttäessä.
Aiempaa kirkkaampi äänimaailma
S-ryhmä on viime aikoina hyödyntänyt musiikkia näkyvästi (tai paremminkin kuuluvasti) mainonnassaan. Monelle ovat tuttuja varmasti esimerkiksi Prisman Juokse Kovempaa tai S-Pankin ärsyttävä Laina-renkutus. Nyt osuuskunta haluaa kuitenkin luoda aiempaa saumattomamman kokonaisuuden.
”Halusimme paitsi kirkastaa äänimaailman erilaisia rooleja myymälöissämme, myös muuttaa myymälöissä toistettavien ääniviestien tuotanto- ja jakeluprosessia siten, että ne hyödyntävät S-ryhmän olemassa olevia taustajärjestelmiä. Tärkeää on ollut myös löytää kumppaneiden verkosto, jossa aikaisemman yhden toimittajan mallin sijaan voimme jatkossa yhteistyössä tuottaa taustamusiikin ja ääniviestinnän palveluita monitoimittajaympäristössä”, Kujala täsmentää.
Emme tiedä vielä tarkasti, millaisia ääniä myymälöiden asiakkaat tulevat jatkossa kuulemaan, mutta odotamme melko maltillisia muutoksia.
S-ryhmä ei ole suinkaan ainoa vähittäiskaupan ketju, joka kiinnittää entistä enemmän huomiota äänisisältöihin. Lidl esimerkiksi yritti virittää jopa omaa kesähitinpoikastaan Kesä on kreisi-kappaleellaan.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Lähde: Kauppalehti
Joonas Nurmela is a former Nordic Editor-in-Chief at TechRadar.