Red vahvisti julkaisevansa toisen puhelimen: korjaako Hydrogen Two ensimmäisen mallin ongelmat?

Red Hydrogen One
(Image credit: Red)

Kameravalmistaja Redin ensimmäinen yritys älypuhelinmarkkinoiden valloittamiseen ei sujunut aivan samalla tarmolla kuin yhtiön erinomaiset elokuvakamerat. Yhtiön perustaja Jim Jannard vahvisti kuitenkin tänään, että Red aikoo julkaista seuraajan pettymykseksi jääneelle Red Hydrogen Onelle.

Jannard selitti Redin keskustelufoorumi H4Vuser.netiin kirjoittamassaan vilpittömässä julkaisussa, että suurin osa Hydrogen Onen vioista johtui "nimeltä mainitsemattomasta kiinalaisesta ODM:stä (Original Design Manufacturer: alihankkija, joka valmistaa tuotteen tilaajan toiveiden mukaisesti)". Jannard totesikin suorasanaisesti, että "yrityksemme saada kiinalainen alihankkijamme viimeistelemään sovitut ominaisuudet ja korjaamaan Hydrogen Onen tunnetut viat osoittautuivat todella hankaliksi. Oikeastaan mahdottomiksi."

Vaikuttaisi kuitenkin, että puhelimen seuraaja olisi oikeilla jäljillä, sillä Jannard selittää, että "olemme aloittaneet kehittämään Hydrogen Two:ta kahden kuukauden sisäisen suunnittelun jälkeen. Puhelin kehitetään käytännössä täysin puhtaalta pöydältä ja tuotetaan yhteistyössä uuden ODM:n kanssa, joka on selvästi kyvykkäämpi kehittämään puhelimen, joka täyttää meidän (ja asiakkaidemme) vaatimukset sekä tuottamaan sille tarvittavat tukipalvelut."

Kuulostaa lupaavalta

Jannardin kommenttien perusteella Red ei ota mitään riskejä toisen sukupolven puhelimensa suhteen. Hän paljastaakin myös, että yhtiö "on koonnut uuden sisäisen tiimin ja valinnut tarkasti maailmanluokan design-yhteistyökumppanit".

Alkuperäinen ODM ei ehkä kyennyt lunastamaan lupauksia Hydrogen Onen suunnitellusta kameramoduulista, mutta kameravalmistaja ilmoitti, että se on suunnitellut uuden kennonsa talon sisällä. 

"Olemme viimeistelleet uuden tavattoman hyvän kennon ja suunnitelleet uudestaan koko moduulin", Jannard selitti. Hän lisäsi vielä, että "[puhelimen kamera] ei korvaa Redin isoveljiä, mutta tulee olemaan hyvä lisäkamera elokuvatason kuvaamiseen edulliseen hintaan".

Hinnan ja julkaisupäivän paljastaminen on vielä liian aikaista, mutta Jannard vakuutti yhtiön faneille, että "kaikki Hydrogen Onen omistajat saavat selvästi [muita] parempaa kohtelua ostaessaan Hydrogen Two -puhelimen tai uuden Cinema Camera -mallin niin toimitusajan kuin hinnankin osalta".