Nokia 9 Pureview näyttäisi liittyvän seuraavaksi pistemäisellä kameralla varustettujen puhelimien joukkoon
Julkistus mahdollisesti vain viikkojen päässä

Pistemäiset kamerat ovat kovaa vauhtia yleistymässä vuoden 2019 puhelinilmiöksi, ja tuoreimpien huhujen perusteella myös Nokia olisi liittymässä trendiin varsin pian.
Android Pure -sivun julkaisemien kuvien perusteella Nokia-puhelimia valmistava HMD Global mainostaa tulevaa lehdistötilaisuuttaan muutaman viikon päästä järjestettävässä MWC 2019 -tapahtumassa. Mainoksen yhteydessä on julkaistu pari mainoskuvaa, jotka osoittautuvat aiempaa mielenkiintoisemmiksi tarkemmalla syynäyksellä.
Tarkenna!
Kuvat muuttuvat huomattavasti mielenkiintoisemmiksi, kun niiden kirkkautta lisätään hieman.
Ensinnäkin puhelimen näytöistä otetuissa kuvissa näyttäisi olevan vasemmassa yläkulmassa pistemäinen etukamera, mikä viittaisi yhtiön siirtyvän muiden perässä uuteen kameratyyliin.
Olemme nähneet pistemäisen kameran jo Honor View 20:ssa, ja lukuisat valmistajat ovat joko esitelleet tai huhuilleet vastaavista ratkaisuista.
Toista kuvaa tarkasteltaessa voimme havaita haalean ympyrän 24. helmikuuta merkatun päivämäärän vasemmalla puolella. HMD:n tuotevastaava Juho Sarvikas vihjaili kyseisestä päivästä jo viime viikolla Twitterissä, joten oletamme sen olevan yhtiön pressitilaisuuden päivämäärä.
Kirkkautta lisäämällä ympyröitä paljastuukin olevan viisi kappaletta, mikä näyttäisi entisestään vahvistavan aiemmat Nokia 9 Pureview -huhut mallin viidesta takakamerasta.
Tosin teräväsilmäisimmät voivat huomata, että kuvassa nähdään itse asiassa vain neljä kameraa ja viides ympyrä onkin kahdella LED:illä varustettu salama. Odotamme silti Nokia 9:ssä olevan viisi kameraa, sillä aiempien vuotojen perusteella viidennen kameran sijainti olisi juuri kuvan päivämäärän alapuolella.
Uskomme tämän ja aiemmissa vuodoissa olleen kuvan olevan sama Nokian lippulaivamalli, jossa on viisi kameraa, lähes reunaton näyttö sekä nähtävästi myös pistemäinen etukamera.
TechRadar on aikeissa matkata paikan päälle MWC 2019:ään, joten julkaisemme kuumimmat uutiset, arviot ja artikkelit heti tuoreeltaan myös Nokian osalta.
Lähde: PocketNow
TechRadar-uutiskirje
Rekisteröidy saadaksesi päivittäisiä uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, analyyseja, tarjouksia ja paljon muuta tekniikan maailmalta.
Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.