Huawein uusi patentti vihjaa yhtiön siirtyvän näytönalaisiin kameroihin
Patenttien perusteella

Olemme päässeet vasta tutustumaan näytönreikäkameroihin, mutta nähtävästi ne ovat jäämässä pysyvästi historiaan. Useat yhtiöt ovat jo työstämässä omiin malleihinsa näytönalaisia kameroita, jota viimeisimpänä kehittää Huawei.
Ainakin yhtiö on hakenut patenttia omalle järjestelmälleen, joka hyödyntää kameraa, mikä viittaisi Huawein ainakin miettivän ratkaisua.
WinFuturen löytämä patentti esittelee vasemmassa yläkulmassa olevan kameralinssin, joka sijoitetaan näytön alle. Vaikka kuvan perusteella linssi näyttäisi jossain määrin jäävän näkyvälle, toisessa kuvassa sen päällä on puhelimen ikoni, mikä viittaisi kyseisen tilan olevan käytössä näyttödataa varten.
- Huawei Mate 30 Pro on tulossa pian
- Samoin iPhone 11
- Näemme myös monia 5G-puhelimia
Muiden kuvien perusteella kyseinen tila muuttuu sen perusteella, mitä puhelimella tekee. Yhdessä kuvassa linssin ympärillä näyttäisi olevan valokehä, mikä todennäköisesti ilmoittaa, milloin kamera on päällä. Toisessa kuvassa linssin vieressä näkyy tekstinä käytössä oleva kuvatila.
Patentit eivät aina kuitenkaan johda valmiisiin tuotteisiin, joten vaikka yhtiö kokeilee erilaisia näytönalaisia kameraratkaisuja, se ei välttämättä johda lopullisiin tuotteisiin, jossa se olisi tarjolla.
Nykyinen trendi näyttäisi kuitenkin viittaavan siihen, että näytönalaiset kamerat ovat puhelinkameroiden seuraava iso mullistus. Sekä Xiaomi ja Oppo ovat jo esitelleet omat näytönalaiset kamerateknologiansa, joten odotamme myös Huawein siirtyvän tekniikkaan pian perässä.
Lähde: MSPowerUser
Sign up for Black Friday email alerts!
Rekisteröidy saadaksesi päivittäisiä uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, analyyseja, tarjouksia ja paljon muuta tekniikan maailmalta.
Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.