Googlen älykellosta paljastui laaja kello-ongelma
Pixel Watchin herätyskello torkuttaa itsestään
Google Pixel Watch -älykellosta on paljastunut kiusallinen ongelma, sillä kello ei käyttäjien havaintojen mukaan toimikaan erityisen hyvin kellona. Ongelma koskee erityisesti herätyskelloa.
Googlen älykello on herättänyt runsaasti kiitosta, ja se saikin arvostelussamme varsin kiitettävän palautteen. Tykästyimme erityisesti sen Fitbit-integraatioon sekä käytettävyyteen. Valitettavasti viimeisin Pixel Watch -ohjelmistopäivitys on kuitenkin aiheuttanut ongelmia herätyskellon luotettavuuteen.
Useat Reddit-käyttäjät kertovat herätyskellon soivan liian myöhään. Eräs käyttäjä on kokenut myös päivänvastaista, sillä jolloin kello soi liian aikaisin. Viive on onneksi ollut kaikissa tapauksissa alle 10 minuuttia, joten yleensä epätarkkuus ei ole ollut kriittistä. Mikäli kuitenkin luottaa älykelloonsa ruuan paistoaikaa mitatessa, voi tämä olla ratkaiseva heitto kypsän ja ylikypsän välillä.
Ongelmaa ei ole saatu toistaiseksi paikattua. Käyttäjät ovat yrittäneet korjata murhetta luomalla herätykset uudelleen, mutta herätys on silti pirahtanut väärään aikana.
Google ei ole toistaiseksi kommentoinut asiaa. Käyttäjien ilmoitusten lisääntyminen tuskin jää kuitenkaan huomaamatta, joten korjaus nähtäneen seuraavassa Wear OS -päivityksessä.
Hälytyksiin liittyvät ongelmat eivät ole millään tavoin uusi juttu. Lähes kaikki valmistajat ovat nimittäin kärsineet siitä jossain välissä mallistojen elinkaarta.
Monet Apple Watch -käyttäjät ovat kertoneet omenalogoisen älykellon herätysten aiheuttaneen päänvaivaa viimeisten vuosien aikana. Toisinaan päivitys on mykistänyt hälytyksen, välillä herätys on viivästynyt. Samanlaisia haasteita on nähty myös Galaxy Watch -kelloissa.
Get the best Black Friday deals direct to your inbox, plus news, reviews, and more.
Sign up to be the first to know about unmissable Black Friday deals on top tech, plus get all your favorite TechRadar content.
Ongelmat ovat hyvä muistutus siitä, että teknologia ei ole koskaan erehtymätöntä. Erityisesti kriittisten tapahtumien kohdalla kannattaakin laittaa herätys älykellon lisäksi esimerkiksi puhelimeen. Tällöin vältät sen poikkeustilanteen, jossa kello soikin väärään aikaan.
Tällaiset murheenkryynit ovat omiaan aiheuttamaan sijoitusten menetyksiä parhaiden älykellojen listallamme. Toivottavasti Google saakin paikattua vian vikkelästi.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
- Hamish HectorSenior Staff Writer, News