Google Pixel Watchin ominaisuudet voivat olla vertaansa vailla

Samsung Galaxy Watch 4
Samsung Galaxy Watch 4 (Kuva: Future)

Ensin Google Pixel Watchista ei vuotanut tippaakaan tietoa, mutta nyt hanat ovat auenneet toden teolla. Tuoreiden mallinnuskuvien lisäksi kellosta on paljastunut muitakin mielenkiintoisia yksityiskohtia.

9to5Google on löytänyt tuoreen Google-sovelluksen päivityksestä seuraavan maininnan: PIXEL_EXPERIENCE_WATCH. Tämä paljastaa ensinnäkin sen, että Googlen seuraava älykello kuuluu Pixel-perheeseen. Experience-sanasta voidaan päätellä lisäksi sen verran, että kellossa voi olla joitain Wear OS -ominaisuuksia, jotka ovat Googlen yksinoikeuksia. 

Google on käyttänyt samanlaista koodisanastoa laitteissaan aiemminkin. Esimerkiksi Experience-sanalla on perinteisesti viitattu sellaisiin ominaisuuksiin, joita Google on kehittänyt esimerkiksi omiin Pixel-puhelimiin.

Tällä hetkellä ei vielä tiedetä, minkälaisista ominaisuuksista on kyse. Yhden veikkauksen mukaan Pixel Watchissa voisi olla sisäänrakennettu Google-avustaja. Pixel-puhelimissa kyseinen ominaisuus jo on, minkä vuoksi sitä voisi odottaa myös yhtiön kelloihin. Laitteeseen sisäänrakennettu avustaja toimii nopeasti ja se ei välttämättä vaadi internet-yhteyttä.

9to5Google on löytänyt useasta Google-applikaatiosta viittauksia Rohan-koodinimeen, jonka arvellaan olevan Pixel-kellon peitenimi. Google-avustaja saattaa saada remontin älykelloja varten, mistä myös alla oleva kuva antaa johtolangan. 

Tältä Google-avustaja voi näyttää Pixel-kellossa

(Image credit: 9to5Google / Google)

Konseptikuva saattaa liittyä Pixel-kelloon ja Google-avustajan toimintaan. Kaareva ja värikäs viiva kellotaulun alaosassa näyttää sen, milloin avustaja on päällä. Kaikki avustajan haut ja vastaukset näkyvät väriviivan yläpuolella. Kuva esittelee kruunun vieressä olevaa erillistä nappia, jota ei ole nähty aiemmassa vuodossa. Ehkä tuorein mallinnuskuva on keskeneräinen tai markkinoille saapuu useampi Pixel Watch -malli. 

Myös Wear OS:n lähdekoodista on datalouhittu yksityiskohtia. 9to5Googlen mukaan datalouhijat ovat löytäneet tiedon, jonka mukaan Pixel Watch voi saapua Samsung Exynos -piirisarjalla. 

Tämä kävisi järkeen siinä mielessä, että Samsung Galaxy Watch 4 hyödyntää Exynos W920 -piirisarjaa. Samsung on kehittänyt uusinta Wear OS -versiota yhdessä Googlen kanssa. Kyseinen rauta on yksi parhaimmista suorittimista Wear OS -laitteille. Samasta raudasta on lisäksi levitetty juorua ennenkin

Lähde: GSMArena

Sauli Partanen

Sauli Partanen on freelancer toimittaja ja sisällöntuottaja, joka pyrkii tuottamaan rehellistä tietoa ympäröivästä peli- ja tekniikkamaailmasta.