Entinen PlayStation-johtaja uskoo, että PS5 ja seuraava Xbox tukevat yhä fyysisiä levyjä

Andrew House kertoi tämän viikon GamesBeat-konferenssissa omat ennustuksensa pelialan tulevaisuudesta. Kyseessä oli Housen ensimmäinen julkinen esiintyminen sen jälkeen, kun hän lopetti Sony Interactive Entertainmentin johtajana viime vuoden lokakuussa. 

Hän kertoi erilaisia vaihtoehtoja seuraavan sukupolven pelikonsoleista, muttei paljastanut mitään yksityiskohtia PlayStation 5:n tulevista ominaisuuksista. House uskoi myös, että Playstation 4 ja 4 Pro pysyvät myynnissä vielä pitkään. 

Yksi Housen kiinnostavimmista kommenteista liittyi kuitenkin fyysisten pelilevyjen tulevaisuuteen. Vaikka monet uskovatkin levyjen katoavan samalla, kun entistä useampi käyttäjä lataa pelinsä digitaalisina, House arvioi muutoksen kestävän odotettua kauemmin. Erityisesti, koska pelikonsolit ovat yleistymässä voimakkaasti kehittyvillä markkinoilla.

"Minulla ei ole asiasta varmaa tietoa, mutta arvioisin pelilevyjen säilyvän myynnissä vielä jonkin aikaa, koska perinteinen fyysisten pelien ostomalli voi olla hyödyllinen vaihtoehto [kehittyville] markkinoille laajennettaessa", House kertoo. 

Odottavan aika on pitkä

Tästä huolimatta House uskoo pelien lataamisen muuttavan seuraavan sukupolven konsoleilla pelaamista.

"Jos tarkastellaan konsolipelaamisen historiaa, on helppo huomata selkeitä käännekohtia, joissa koko peliteollisuus ajautui muutokseen samalla, kun alalle alkoi ilmestyä uusia kilpailijoita. Yksi tulevaisuuden käännekohta on jakeluverkoston muutos. Monen luovan toimijan esteenä on ollut sisältönsä saaminen kauppojen hyllylle. Teknisiä haasteita lukuun ottamatta en kuitenkaan näe mitään estettä sille, ettei peliteollisuus voisi siirtyä musiikki-, televisio- ja elokuvateollisuuden tavoin striimauspalveluihin", House jatkaa.

House vertaa tilannetta alkuperäisen PlayStationin julkaisemiseen vuonna 1994.

"[PlayStationin menestys] ei perustunut pelkästään sen 3D-grafiikoihin. Visiona oli korvata kalliit pelikasetit halvemmilla levyillä. Tämän muutoksen ansiosta pelien kehittäjät pystyivät ottamaan aiempaa suurempia riskejä. Striimaus saattaa hyvinkin olla seuraava käännekohta, mutta sen liiketoimintamalli täytyy olla tarkoin harkittu".

Saatamme siis jatkossa nähdä entistä enemmän indie-pelejä, jatko-osia ja spin-offeja. Spotifyn tai Netflixin kaltaista pelien striimauspalvelua odottavat saavat kuitenkin todennäköisesti odottaa vielä hyvän tovin.

Konferenssin juontaja yritti parhaansa mukaan hiillostaa Housea paljastamaan uuden PlayStation 5:n yksityiskohtia, mutta hän väisti järjestelmällisesti kaikki kysymykset. Sonyn kehitysprosessi on luonnollisesti tarkasti varjeltu yrityssalaisuus.

House kertoi kuitenkin avoimesti siitä, että pelikonsoleiden kasvun tulevaisuus löytyy kehittyvistä maista ja etteivät PS4 ja PS4 Pro ole häviämässä myynnistä vielä pitkään aikaan.

Lähde: Polygon

James Peckham

James is Managing Editor for Android Police. Previously, he was Senior Phones Editor for TechRadar, and he has covered smartphones and the mobile space for the best part of a decade bringing you news on all the big announcements from top manufacturers making mobile phones and other portable gadgets. James is often testing out and reviewing the latest and greatest mobile phones, smartwatches, tablets, virtual reality headsets, fitness trackers and more. He once fell over.