Apple julkaisee huhujen mukaan Mac Mini Pron uuden MacBook Airin rinnalla
Konevanhukset saattavat saada pian uudet päivitykset
Bloombergin viimeisimpien tietojen mukaan Apple työstää kauan odotettuja uusia versioita Mac Ministä ja MacBook Airista. Kumpikaan koneista ei ole saanut suurempaa päivitystä moneen vuoteen.
Huhujen mukaan uutta mallia saatettaisiin kutsua "Mac Mini Proksi" ja sen suorituskyky olisi saamassa suurehkon päivityksen nykyiseen malliin verrattuna. Nykyistä mallia on päivitetty suuremmin viimeksi lokakuussa 2014.
Kyseessä ei välttämättä ole mikään rutiinipäivitys, sillä Applen uskotaan keskittyvän erityisesti ammattikäyttäjiin. Bloombergin artikkelissa mainitaan erityisesti, että Mac Mini on suosittu muun muassa sovelluskehittäjien käytössä.
Valmistaja myy edelleenkin neljä vuotta vanhaa Mac Miniä halvimmillaan 529 eurolla. Hinta ei sisällä näppäimistöä, hiirtä tai näyttöä, mutta koneen perimmäinen tarkoitus onkin ollut tarjota mahdollisimman tehokas (koneen julkaisuhetkellä) pieni tietokone muita Mac-koneita edullisempaan hintaan.
Kukaan tuskin yllättyi siitä, että uuden Mac Mini Pron odotetaan olevan kalliimpi kuin nykyinen malli.
MacBook Airin aika
Applen tulevalla MacBook Airilla on puolestaan täysin eri kohdeyleisö. Air on ollut erityisen suosittu nuorten käyttäjien keskuudessa, sillä se on halvin mahdollinen Mac-kannettava ja riittää mainiosti opiskelukäyttöön. Uudesta mallista on huhuttu tauotta jo kuukausien ajan, joten uskoisimme julkaisun lähestyvän.
Bloombergin mukaan uuteen malliin tulisi 13-tuumainen näyttö, jossa olisi nykyistä parempi resoluutio ja ohuemmat reunat. Nykyinen MacBook Air on Applen viimeinen kannettava, jossa ei ole Retina-näyttöä.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Nykyisen MacBook Airin tavoin myös tulevan mallin tärkein myyntivaltti tulee todennäköisesti olemaan sen hinta. Tällä hetkellä myynnissä oleva malli maksaa edullisimmillaan 1 129 € (opiskelijoille 1061,44 €). Koneen muotoilu ja komponentit ovat kuitenkin niin vanhanaikaisia, että uuden koneen hinta noussee julkaisun yhteydessä korkeammaksi.
Applella on nykyisessä mallistossaan myös 12-tuumainen MacBook, jonka käyttötarkoitus on pitkälti sama kuin Airilla. Sen hinta on kuitenkin huomattavasti korkeampi, sillä edullisempi malli maksaa jo 1 549 € (opiskelijoille 1 455,76 €). Hintalappu kohoaakin auttamattomasti monen opiskelijabudjetin yli.
Milloin koneet julkaistaan?
Bloombergin tietojen mukaan Mac Mini Pro ja MacBook Air 2018 julkaistaisiin todennäköisesti lokakuussa. Ajankohta kuulostaisi loogiselta, sillä Applella on ollut tapana julkaista uudet iPadinsa ja tietokonemallinsa juuri lokakuussa.
Applen odotetaan julkaisevan iPhone 9 ja iPhone 11 syyskuun puolessa välissä, ehkäpä syyskuun 12. päivä. Teoriassa voisimme siis nähdä uudet tietokoneet jo senkin tilaisuuden yhteydessä.
iOS 12 lanseerataan todennäköisesti iPhone-julkaisujen yhteydessä, mutta MacOS 10.4 Mojaven julkaisupäivä voisi asettua sopivasti lokakuulle.