Apple ei ole tuomassa AirPods Max 2 -huippukuulokkeita myyntiin vielä pitkään aikaan

Nainen kuuntelee Apple AirPods Maxilla käyttäessään iPadia
AirPods Max on Applen tämän hetken paras vastamelukuuloke. (Kuva: TechRadar)

Mikäli olet lykännyt Apple AirPods Max -kuulokkeiden hankkimista mahdollisen seuraajan lähestymisen vuoksi, voi odotusajasta tulla pitkä. Appleen erikoistunut analyytikko nimittäin kertoo lähteidensä tarjoamien tietojen mukaan, että huippukuulokkeet saavat uuden version aikaisintaan 2024.

Apple AirPods Max julkaistiin vuonna 2020, mutta ne ovat vuosien vierimisestä huolimatta yhä yhtiön parhaat kuulokkeet. Annoimme mallille arvostelussa neljä tähteä ja kehuimme niitä parhaaksi mitä Applella on tarjota. Android-yhteensopivuuden puute sekä korkea hinta kuitenkin riistivät täyden pistepotin.

Toistaiseksi Apple on ollut ilmeisen tyytyväinen lippulaivakuulokkeisiinsa, sillä uutta mallia ei ole toistaiseksi tuotu myyntiin. Monet ovat odottaneet Airpods Max 2:n saapuvan tämän vuoden aikana, mutta näin ei nähtävästi kuitenkaan ole. Tietojen mukaan malli nähdään kaupoissa joko vuonna 2024 tai jopa todennäköisemmin vasta 2025.

Applen asioista hyvin perillä oleva Ming-Chi Kuo kertoi Twitterissä tuoreimmat juorut mallin tilanteesta. Vaikka tiedot eivät luonnollisestikaan ole virallisia, Kuon kertomukset pohjautuvat yleensä tuotantoketjun yksityiskohtiin. Täten näitä voidaan pitää keskimääräisesti varsin luotettavina.

Lisävahvistusta väittämille antaa huhujen vähäisyys. Emme ole toistaiseksi kuulleet juuri mitään uudesta AirPods Max -mallista. Jos laite olisi suunnittelun maalisuoralla tai jo tuotannossa, olisivat pikkulinnut todennäköisesti laulaneet merkittävästi enemmän yksityiskohtia tulevasta.

Mikäli siis harkitset nykyisen AirPods Maxin ostamista, saanet merkittävälle rahalliselle panostuksellesi pitkän vastineen ennen seuraavan sukupolven saapumista. Ja vaikka AirPods Max 2 saapuisikin myyntiin, on nykyinen malli tuolloinkin vielä erittäin laadukas.

Jos etsit kilpailevaa vaihtoehtoa, kannattaa tutustua parhaiden vastamelukuulokkeiden listamme kärkisijaa pitävään Sony WH-1000XM5:een.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti