Android
Uusin noin Android

Teksti Markus Mesiä Julkaistu
Android-päivitys satsaa yksityisyyteen, jonka ansiosta esimerkiksi esille tulevien ilmoitusten hallinta on entistä monipuolisempaa.

Teksti Markus Mesiä, Hamish Hector Julkaistu
Googlen Messages-viestintäsovellus näyttää iMessagen Tapback-vastaukset emojeina, mutta aivan identtisesti ne eivät näy alustojen välillä.

Teksti Joonas Pikkarainen, James Rogerson Julkaistu
Päivitetty Googlen uusi Android 12 -käyttöjärjestelmä tarjoaa parannuksia yksityisyyteen ja ulkoasuun.

Teksti Sauli Partanen, James Rogerson Julkaistu
Android 12 on nyt saatavilla kehittäjille. Käyttöjärjestelmä saapuu perinteiseen tapaan ensimmäisenä Pixel-puhelimiin.

Teksti Markus Mesiä, David Nield Julkaistu
Android 12 vaikuttaisi uudistavan Googlen käyttöjärjestelmän ulkoasua ronskilla kädellä.

Teksti Tom Bedford, Joonas Pikkarainen Julkaistu
Android Q:n virallinen nimi on julkistettu, eikä se olekaan odotettua kirjavampi.

Teksti Henry St Leger, Joonas Pikkarainen Julkaistu
Google IO 2019 Google ampui täyslaidallisen tilaisuudessa, jossa yhtiö esitteli liudan uusia julkistuksia.

Teksti John McCann, Truls Steinung, Joonas Nurmela Julkaistu
Google tuo merkittäviä uudistuksia Android-käyttäjille, mutta ainoastaan Pixel-puhelinten omistajat pääsevät niihin käsiksi välittömästi.
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.

